Eteinen järjestykseen

Nyt taidetaan elellä jonkinlaista välikautta, ainakin eteisemme vaatemäärän perusteella. Syysvaatteet ovat käytössä, mutta niiden lisäksi villakerrastot ja osa talvikamppeistakin on kaivettu esiin. Tähän päälle vielä eteiseen kesän jäljiltä jääneet kengät, lippikset sekä ohuet takit ja tadaa – eteinen on täyteen ahdettu! Nyt voisi olla hyvä aika karsia kaikki ylimääräinen pois naulakoista ja koreista ennen kuin loputkin talvivarusteet täytyy ottaa esiin. Aloitan läpikäymisen koreista, ja tyhjennän ne kaikki lattialle. Kaikilla perheemme jäsenillä on omat korit, joissa säilytämme päähineet, käsineet sekä lasten villasukat ja -puvut. Nyt koreista löytyi lippiksiä, pipoja, pieneksi käyneitä rukkasia, parittomia villasukkia... Erottelen koreista sinne kuulumattomat, eli pieneksi käyneet tai syys- tai talvisesongin ulkopuoliset asusteet, ja katson, että kaikki jäljelle jääneet ovat ehjiä. Pyyhin tyhjät korit mikrokuituliinalla, jonka jälkeen laitan kaikkien varusteet omiin koreihin ja paikoilleen. Sitten käyn kenkien kimppuun. Meillä on eteisessä käytössä kurakaukalot kengille: lapsille ja aikuisille omansa. Lasten kaukaloon on kasaantunut kesän jälkeen vuori, joka koostuu lasten kesäkengistä, sukista, kivistä, dubloista, kumisaappaista sekä muista syyskengistä. Laitetaan vuori matalaksi ja tavarat omille paikoilleen! Kesäkengät vien säilytykseen sisävarastoon, jossa säilytän muitakin sesongin ulkopuolisia vaatteita. Kurakaukaloista hiekat ja kurat on helppo puhdistaa: ensin imurointi, jonka jälkeen pyyhintä mikrokuituliinalla ja yleissuihkeella. Nämä voi halutessaan käyttää myös suihkussa pesulla. Tämän jälkeen syyskengät voikin laittaa järjestykseen. Eteisen kaapin sisältä puolestaan löytyy oma kenkävuoreni. Pieni karsinta voisi olla paikallaan 😉 Seuraavaksi onkin kaikista rankin osuus eli ulkovaatteiden läpikäynti. Koska eletään sitä aikaa, kun ulkona saattaa olla plussa-asteita tai pakkasta, on eteisestä löydyttävä eri säihin sopivaa kampetta: lasten syyshaalarit, kuravaatteet, villahaalarit, toppavaatteet jne. Aikuisten vaatteiden kanssa päästään hieman vähemmällä. Aluksi kerään kaikki kesätakit ja ohuemmat vaatteet pois, jotta saan naulakoihin lisää tilaa. Tämän jälkeen jaan ulkovaatteet kasoihin: kummallekin lapselle omat kasat. Tarkastan tässä vaiheessa myös ulkovaatteiden kunnon. Tällä kertaa muutama jalkarenksu kaipaa korjausta. Kun kaappi ja naulakko on tyhjennetty, on aika puhdistaa pinnat. Kaappi imuroidaan (tai harjataan rikkaharjalla imurin akun loputtua…) ja seinät pyyhitään. Sitten voikin tavarat järjestellä takaisin paikoilleen. Lopuksi kaikkien ovien (myös ulko-oven) pyyhintä roiskeista. Nyt eteisessä mahtuu kävelemään ja säähän sopivat vaatteet ja varusteet on helpommin saatavilla. Jokos siellä on kaivettu talvivaatteita esiin? -Taija
Back to blog