Koirankarvoista eroon! Tekstiilinhuoltoa lemmikkiperheessä

Meillä asuu taloudessamme suomenajokoira, jonka karvat ovat pirullisen piikikkäitä. Ne uppoavat jopa jalkapohjaan, pistäen kuin tikku. Voitte siis vain kuvitella, kuinka hyvin karvat takertuvat kiinni taloutemme tekstiileihin! Ja jotta elämä olisi mukavampaa, on meidän koiralla lupa nukkua sohvalla ja sängyssä. Lemmikin sohvalle ja sänkyyn päästäminen jakaa varmasti mielipiteitä, mutta kukin toimikoon tavallaan. Itsehän vannoin kyseistä koiraa hankkiessamme, että tällä yksilöllä ei ole sohvalle tai sänkyyn mitään asiaa. Tästä noin viikkoa myöhemmin puolisoni löysi minut nukkumasta päiväunia olohuoneen sohvalta – koiranpentu tiukasti kainalossa tuhisten. Arvatkaa, saanko kuulla tästä edelleen... Meiltä koirankarvoja löytyy siis taatusti, vaikka kuinka hyvin imuroisin paikat. Karvat uppoavat syvälle sohvan ja maton kuituihin, ja niitä on erittäin hankala saada pois. Usein sanotaan, että lemmikkiperheessä olisi hyvä pitää mielessä huonekalun tai vaikkapa maton sopivuus eläintalouteen - eli kerääkö materiaali karvoja, näkyvätkö ne siinä selvästi, ja onko kangas vesipesun kestävä. Meillä hankinnat tehtiin aluksi sen kummemmin näitä asioita miettimättä, mutta vuosien varrella tekstiilien helppohoitoisuuteen on alkanut kiinnittää enemmän huomiota. Yksi koiramme lempipaikoista nukkua on olohuoneen sohvan nurkka ja divaaniosa. Näistä kohdista karvoja löytyykin eniten. Sohvamme on kuitenkin siinä mielessä armollinen, että siinä karvat eivät näy muuta kuin aivan lähietäisyydeltä. Jotta vaateemme eivät olisi aina sohvalla istumisen jälkeen täynnä karvoja, imuroin sohvan välillä imurin erikoissuulakkeella. Sillä saan osan koirankarvoista lähtemään pois, mutta osa jää kuitenkin vielä tiukasti kiinni kankaaseen. Siivouksen viimeistelyyn ja muutenkin imurittomaan karvanpoistoon sopivat erilaiset tarrarullat. Puhdistin kotimme eri tekstiilipintoja Sinin mattoteippiharjalla, joka on leveä ja teippipinnaltaan erittäin vahva tarratela. Tässä näette tulokset. [caption id="attachment_112979" align="aligncenter" width="1024"] Tässä sohva on puhdistettu ensin imuroimalla ja sen jälkeen vedetty telan levyiseltä alueelta muutaman kerran. Karvaa jää siis sohvaan yllättävän paljon imuroinnin jälkeen.[/caption] Yksi paikka, mistä karvoja en saa imurilla irti ja missä ne näkyvät erittäin selkeästi, on meidän tummanharmaa sängyn runko. Kuvissa tilanne ennen ja jälkeen rullailun. Vau, mikä ero! Pahimmin kiinni jääneitä karvoja autoin irtoamaan harjaamalla niitä kalusteharjalla. Täytyykin ottaa tavaksi tehdä uusintakäsittely aina silloin tällöin. Matotkin meillä on lähes kaikki sellaisia, joissa koirankarvat eivät näy kovinkaan selkeästi ilman tarkempaa tutkiskelua. Joskus on kuitenkin tullut tehtyä hutiostoksia, ja tämä vihreä matto on yksi niistä. Se suorastaan kerää roskia ja koirankarvaa. [caption id="attachment_112971" align="aligncenter" width="1024"] Mattoon on imuroinnin jälkeen jäänyt edelleen karvoja. Tässä tarratelalla on vedetty yhdestä kohtaa edestakaisin. Huh, mikä määrä karvaa ja irtonaisia hiuksia![/caption] [caption id="attachment_112988" align="aligncenter" width="1024"] Mattoteippiharjaan onnistuu myös SINI-varren liittäminen! Taaperon mielestä tällä olisi ollut hauska rullailla vaikka kuinka kauan.[/caption] [caption id="attachment_113000" align="aligncenter" width="1024"] Vilttien tuuletus ulkona raikastaa ne ihanasti.[/caption] Vilttejä, verhoja ja muita ohuempia tekstiilejä on hankala imuroida, joten niistäkin karvanpoisto onnistuu tarratelalla. Huolellinen tuuletus ja tarvittaessa mattopiiskalla tamppaaminen raikastavat tekstiilit. Suurin osa vaatekaappini sisällöstä on mustaa, ja siinä värissä näkyy valkoiset koirankarvat erittäin hyvin. Meillä onkin vuosikaudet ollut teippiharjalle vakiopaikka eteisen kenkätelineessä. Siitä se on helppo napata ja tehdä viime hetken vaatteiden siistimiset ennen ulko-ovesta astumista. Sinin teippiharjassa on mukana kätevä suojakotelo. Tämä tuote muuten on valmistettu 100 % kierrätysmuovista! Miniteippiharja on kokonsa puolesta kätevä sujauttaa laukkuun. Vaikka kotona onkin teippiharja valmiina, niin silti usein vasta autossa istuessa tulee huomattua, kuinka karvaiset ne mustat housut ovatkaan. Vuosien aikana olen tottunut kulkemaan valkoisilla karvoilla höystettynä, mutta joskus sitä haluaisi olla edustavammassa kunnossa. Tämä minirulla on nykyisin meidän vaippakassin vakiovaruste! Loppuun vielä muutama lisävinkki lemmikkitalouteen. Monille nämä karvanpoistokeinot ovat varmaankin jo tuttuja juttuja, kyseessähän ovat siis kumihanskat sekä ikkunankuivain! Niillä on kätevä pyyhkäistä karvat sohvasta tai matosta. Ikkunankuivaimessa täytyy vain huomata varoa, ettei viillä pehmeitä materiaaleja rikki kuivaimen terävällä reunalla. Pikakuivain ajaa saman asian, ja siinä kyseistä ongelmaa ei ole! Kostuttamalla hanskan tai kuivaimen kevyesti, saa siihen hieman tehokkuutta. Tämä vinkki ei toimi meidän koiran karvatyypille, mutta lähipiirissäni pitkäkarvaisempien lemmikkien omistajat ovat saaneet näistä apuja. Toinen vinkki koskee tahranpoistoa. Lemmikkitaloudessa tahroilta ei voi välttyä, ja parhaiten niistä pääsee eroon ottamalla ne heti käsittelyyn. Usein tahroille riittää pelkkä paikallispuhdistus, ja siihen olen todennut kätevimmiksi nukkaamattomat mikrokuituliinat, pikasiivousliinat ja tekstiilille sopivan puhdistusaineen. Suihkautus tahralle, pieni vaikutusaika ja sen jälkeen pyyhintä kostutetulla liinalla - tämä toistetaan niin monesti, kuin tahra vaatii. Muista testata puhdistusaineen sopivuus huomaamattomaan kohtaan! [caption id="attachment_112982" align="aligncenter" width="1024"] Pahimmille tahroille käytän pikasiivousliinaa, tässä käsittelyssä olohuoneen matolla olevat mustikkatahrat.[/caption]

Mikä on paras vinkkisi lemmikkitalouden tekstiilinhuoltoon?

-Taija        
Back to blog