Lemmikkikodin pinnat siistiksi

Lemmikkikoti Siivous Varmasti jokainen lemmikin omistaja tietää, että lemmikkikodissa siivoamista riittää. Meidän kodissa asustaa kaksi lemmikkiä: Oliver-kissa ja Bruno-koira ja molemmat pojat aiheuttaa kyllä melko tavalla siivoamista. Eniten siivottavaa lemmikkien jäljiltä syntyy eteiseen sekä olohuoneeseen, jossa pojat parhaiten yleensä viihtyy.

Lemmikkien karvat

Meillä on koiralla porttikielto sohvalle johtuen siitä, että talon ihmisperheenjäsenet suosivat mustia housuja ja teippiharjoista huolimatta kerran sohvalle istutuilla housuilla ei kyllä kehtaisi ihmisten ilmoille lähteä. Siispä koira tyytyy karvaamaan olohuoneen mattoa ja sohvalta poistetaan ainoastaan kissan karvoja, joita irtoaa huomattavasti vähemmän kuin koirankarvoja. Mattoteippiharja eli jättikokoinen teippiharja on aivan ehdoton väline sohvan puhdistamiseen. Täytyy tunnustaa, että välillä tekisi mieli pyyhkäistä molemmat lemmikit kauttaaltaan tällä tehokkaalla teippiharjalla! Kaikki sohvatekstiilit kun pyyhkii läpi harjalla, teippiä kuluu ja puhdasta jälkeä syntyy vauhdilla. Mattoteippiharja Kissa Mattoteippiharja Mattoteippiharja Lemmikit Mattoteippiharjan saa yhdistettyä myös teleskooppivarteen tai moppivarteen ja näin sillä on helppo rullailla isompikin matto läpi. Itse olen nykyään suosinut lemmikkien vuoksi ennemmin matalanukkaisia kuin korkeanukkaisia mattoja, sillä korkea nukka kätkee sisäänsä valtavat määrät karvoja, jotka on vaikea saada irtoamaan edes tehokkaimmalla imurilla. Matalanukkaiseen mattoon karvoja ei uppoa läheskään niin paljon ja siivoaminen on nopeampaa ja helpompaa. Yksi hyvä apuväline taistelussa karvoja vastaan on siivouspäivänä imuroinnin ja moppauksen jälkeen käytettävät Staattiset liinat tai Pölyliinat laminaatille. Ne keräävät itseensä pölyt ja karvat päästämättä niitä leijailemaan takaisin huoneilmaan, joten lattiat ovat siivouksen jälkeen pidempään puhtaana. Staattisella liinalla on myös hyvä pyyhkiä tasot lemmikkien karvoista puhtaiksi. Pikamoppi Lemmikki Koville lattiapinnoille kerääntyvät karvakasat on helpoin napata pois kuivalla Pikamopilla, joka meillä on usein esillä ihan jatkuvasti, sillä lemmikkien karvojen lisäksi sillä on hyvä pyyhkäistä kasaan myös villakoirat. Tämä on usein paljon harjaa ja rikkalapiota tehokkaampi keino, sillä karvat tarttuvat hyvin mikrokuituiseen pikamoppiin, josta ne voi ravistella vaikka ulos. Pölypampula Lemmikkikoti Oliver-kissa viihtyy mainiosti ikkunalaudalla olohuoneessa, joten myös ikkunalaudalle täytyy tehdä säännöllisesti karvojen siivous. Pölypampula on juuri sopiva väline ikkunalaudan puhdistamiseen ja samalla kertaa on sillä hyvä käydä myös muut pinnat läpi.

Kuratassujen jäljet

Niin siisti eläin kuin Oliver-kissa onkin, on sillä tapana toisinaan tassutella kuraisilla tassuilla eteisestä keittiöön ruokakupille saakka ennen kuin se ryhtyy tassujen pesulle. Koiran kuratassut pestään usein kellarissa ennen sisälle tuloa, mutta toisinaan pihalla käydessä saattaa kuitenkin kulkeutua likaa tassuissa sisälle asti. Pienet tahrat voi hyvin pyyhkäistä Yleisliinalla, joka mikrokuituisena riittää poistamaan kevyet tahrat myös ilman pesuainetta. Sini Yleisliina Lemmikkiperhe Kun jäljet ovat isompia ja sisään on kulkeutunut sellaista likaa, jota ei tee mieli pyyhkiä sisäkäyttöön tarkoitetulla liinalla, otan käyttöön kertakäyttöiset liinat hygieniasyistä. Kostea moppiliina toimii erinomaisesti lattian pesuun myös käsin pyyhkimällä tai sen voi kiinnittää levymoppiin. Moppiliinat ovat pikasiivousliinoja kestävämpää materiaalia ja reilusti suurempia ja paksumpia, joten ne sopivat lattian pesuun pikasiivousliinoja paremmin. Moppiliina Sini Sini Kostea Moppiliina Kostea Pikasiivousliina Lemmikkiperhe Matolle päätyneet tahrat on helppo putsata Kosteilla pikasiivousliinoilla, joilla saa hyvin irtoamaan kuivuneenkin tahran matosta. Pikasiivousliinat kannattaa käyttää loppuun saakka. Itse pyyhin vähän käytetyllä pikasiivousliinalla usein esimerkiksi roskakaapin puhtaaksi ennen kuin heitän liinan pois. Siinäpä meidän lemmikkisotkujen siivoukset, joihin myös Bruno osallistui aktiivisesti. Mikä tahansa siivouksen kohteena onkin, on varmaa ettei meillä tarvitse kenenkään yksin siivota, sillä Bruno on aina kaverina!
Back to blog