Ilkka Brotherus antaa tilaa tyttärelleen – Johanna Hamro-Drotz Sinituote Oy:n toimitusjohtajaksi

Perheyritys Sinituote Oy:n uutena toimitusjohtajana aloittaa 1.10.2018 alkaen Johanna Hamro-Drotz, joka jatkaa isänsä, Ilkka Brotheruksen, jalanjälkiä suomalaisten siivoustuotteiden kehittämisessä ja valmistamisessa. Perheyrityksen linja kotimaisena työllistäjänä saa Hamro-Drotzissa jatkoa. Samalla kestävän kulutuksen ja kierrätyksen puolesta puhujana tunnettu perheyritys korottaa panoksiaan taistelussa muovijätettä vastaan: vuoden 2021 loppuun mennessä 30 prosenttia Sinituotteen käyttämästä muoviraaka-aineesta on kierrätysmuovia tai muuta ekologista materiaalia. 30-vuotisjuhlaa tänä vuonna viettävä siivousvälineitä valmistava Sinituote Oy siirtyy lokakuussa seuraavan sukupolven johdettavaksi, kun yrityksen perustajan Ilkka Brotheruksen tytär Johanna Hamro-Drotz aloittaa perheyrityksen uutena toimitusjohtajana. – Vain joka kolmas perheyritys Suomessa siirtyy sukupolvelta toiselle ja olen erityisen iloinen, että Sinituote on yksi näistä. Se, että Johanna kokee Sinituotteen tarinan ja tekemisen merkitykselliseksi ja haluaa sitä jatkaa, tekee minut tavattoman onnelliseksi. Johannan käsissä Sinituotteella on vakaa tulevaisuus myös jatkossa, sanoo Sinituotteen väistyvä toimitusjohtaja Ilkka Brotherus. Hän jatkaa Sinituote Oy:n hallituksen puheenjohtajana. – Perheyrityksessä isän jalanjäljissä jatkaminen ei missään vaiheessa ollut minulle itsestäänselvyys ja päätös on kypsynyt pikkuhiljaa siitä asti, kun aloitin Sinituotteen vientipäällikkönä yhdeksän vuotta sitten, sanoo Johanna Hamro-Drotz. Asuimme tuolloin Genevessä ja sain idean lähteä viemään Kungs-tuotemerkkimme auton talvituotteita Keski-Eurooppaan. Seuraavana talvena Kungs-lumiharjoja myytiin jo yli 3 000 liikkeessä Saksassa. Laadukas, Suomessa valmistettu tuote toimi vientimarkkinoilla hyvin. Onnistumisesta syntyi kipinä perheyritystä kohtaan ja näin Sinituotteen potentiaalin uusin silmin.

Kotimaisuudesta pidetään huolta myös jatkossa

Uuden toimitusjohtajan löytyminen perheen sisältä tuo yritykselle jatkuvuutta niin työntekijöiden kuin yrityksen peruspilareiden, kotimaisuuden, laadun ja kestävän kehityksen suhteen. – Kotimaisuus on osa Sinituotteen dna:ta. Perheyrityksenä meillä on halu ja ambitio säilyttää tuotekehitys ja tuotanto Suomessa, lupaa Hamro-Drotz. Sinituote Oy työllistää tällä hetkellä satakunta henkilöä tehtaallansa Kokemäellä ja pääkonttorissa Hausjärvellä. Viime vuosina Kokemäen tehdasta on automatisoitu voimakkaasti ja yrityksen hallinto on aina ollut matala. Hamro-Drotzin mukaan panostaminen tuotekehitykseen ja tuotteiden laatuun on kannattanut, sillä suomalaiset arvostavat toimivia ja kestäviä siivousvälineitä. – Tutkimuksiemme mukaan SINI on ylivoimaisesti tunnetuin, rakastetuin ja arvostetuin siivousvälineiden tuotemerkki suomalaisten keskuudessa ja uskallan väittää, että lähes kaikista suomalaiskodeista löytyy vähintään yksi SINI-siivousväline, Hamro-Drotz arvioi.

Kestävä kehitys ja muovin kierrättäminen on jatkossa entistä tärkeämmässä roolissa

Muovin kierrättäminen on Hamro-Drotzille sydämen asia ja aloittava toimitusjohtaja on asettanut yritykselle kunnianhimoisen tavoitteen: vuoden 2021 loppuun mennessä 30 prosenttia Sinituotteen käyttämästä muoviraaka-aineesta on kierrätysmuovia tai muuta ekologista materiaalia. – Kierrätysmuovin hyödyntämistä muovituotteiden valmistuksessa on kehitetty Sinituotteella jo vuosia, ja elokuussa 2018 julkaisimme kampanjaluontoisesti ensimmäiset täysin kierrätysmuovista valmistetut siivousvälineet. Tuotekehityksemme lähtökohtana on, että kierrätysmuovista valmistettujen tuotteiden pitää olla vähintään yhtä kestäviä ja laadukkaita kuin uudesta muoviraaka-aineesta valmistetut tuotteet ovat. Halua ja osaamista kierrätystuotteiden valmistamiseen meiltä löytyy, mutta kierrätysraaka-aineen saatavuus on vielä haaste, sanoo Hamro-Drotz. Toimitusjohtajan vaihdoksen yhteydessä myös Sinituotteen varatoimitusjohtaja Aino Määttä jää osa-aikaeläkkeelle. Määttä on 30 vuoden uransa aikana Sinituotteella vastannut yrityksen kokonaisvaltaisesta kehittämisestä ja SINI-brändin rakentamisesta. Sinituotteen myyntijohtajaksi on nimitetty Veli Saarela. Ilkka Brotherus ja Johanna Hamro-Drotz ovat tavattavissa ja haastateltavissa tänään 18.9.2018 klo 14 alkavassa tiedotustilaisuudessa Finnkino Maximissa (os. Kluuvikatu 1, Helsinki). Tilaisuudessa Sinituote kertoo sukupolvenvaihdoksesta ja yrityksen tulevaisuuden strategiasta sekä perheyrityksen vuonna 2006 aloittamasta koulunrakentamishankkeesta Tansanian Harghushayn kylässä. Kouluhankkeesta on valmistunut dokumenttielokuva “HARGHUSHAY - koulumatka savannilla”, joka näytetään ennakkoon medialle heti tiedotustilaisuuden jälkeen. Tilaisuuden alkuperäinen kutsu on nähtävissä tästä. Tutustu Tansanian kouluhankkeeseen ja katso dokumenttielokuva. Lisätietoja: Johanna Hamro-Drotz, sähköposti: johanna.hamrodrotz@sinituote.fi Jonna Varhama, Manifesto, p. 050-543 2926 -- Johanna Hamro-Drotz lyhyesti
  • Syntynyt vuonna 1980.
  • Työskennellyt Sinituotteella vuodesta 2010 sekä vientipäällikön (2010–2015) että markkinointipäällikön (2015–) tehtävissä. Tätä ennen markkinoinnin, myynnin ja kestävän kehityksen asiantuntijatehtävissä Gollalla ja Metsolla.
  • Rukakeskus Oy:n, Lundia Oy:n ja Sinituote Oy:n hallituksessa
  • Valmistui kauppatieteiden maisteriksi vuonna 2007 Hankenista.
Tarkemmat taustatiedot LinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/johanna-hamro-drotz-50b0041/ -- Sinituote Oy lyhyesti
  • Sinituote Oy kehittää, valmistaa ja markkinoi laadukkaita siivousvälineitä suomalaisiin koteihin. Sinituote on Suomen tunnetuin siivousvälinebrändi.
  • Hausjärvellä pääkonttoriaan pitävä Sinituote Oy työllistää noin 100 henkilöä, ja sen tehdas sijaitsee Kokemäellä. Vuonna 2017 yrityksen liikevaihto oli noin 23 miljoonaa euroa.
  • 1940-luvulla perustettu yritys siirtyi yrityskaupassa vuonna 1988 Brotheruksen perheelle. Yritys on kasvanut tuoteinnovaatioiden ja yritysostojen kautta pohjoismaiden johtavaksi siivousvälineiden, vaatehuollon ja autotarvikkeiden konserniksi.
  • Sinituote Oy on myös SINI konsernin emoyhtiö ja konserniin kuuluvat tytäryhtiöt Lundia Oy, Rörets Industrier Ab, VS-harja Oy ja Junttan Oy.
Lisätietoja: https://sinituote.fi/sinituote-oy/tarina/
Back to blog