Varrellinen KUNGS-ikkunanpuhdistin helpottaa tuulilasin sisäpuhdistusta. Kaikkien autoilijoiden tulisi aika-ajoin pysähtyä pohtimaan, onko tuulilasini puhdas. Autoa ajetaan etenkin silmillä. Tärkein yhteys tiehen ja muihin tielläliikkujiin on tuulilasi, jonka puhtaus ja kunto määrittelevät kuljettajan kyvyn reagoida ajossa – ja ajoissa. Tuulilasi on helppoa puhdistaa ulkoa. Riittää, että autossa on pesunestesäiliö täynnä ja pyyhkijänsulat kunnossa ja avot – pissapojan ja pyyhkijät käynnistämällä tuulilasi puhdistuu useimmiten hyvään käyttökuntoon – mutta vain ulkopuolelta! Etenkin keväällä, kun sisäilmanpuhallin on ollut kohdistettu tuulilasiin käytännössä koko talven ajan, ja tuulilasi on pölyinen ja likainen, on tuulilasin sisäpuhdistukseen syytä paneutua erikseen. Tuulilasin sisäpuhdistukseen ei ole oikotietä, mutta oikeilla välineillä tehtävästä onnistuu melko vaivattomasti. Tuulilasin sisäpuhdistus saattaa vaikuttaa työläältä, koska useimmissa autoissa kurottaminen aivan sinne viimeisimpään rakoon, eli tuulilasin ja kojelaudan väliin, on tuskaisen vaikeaa. Onneksi kurottamista helpottamaan on kehitetty apuvälineitä.
Aloita pyykkinarulta
Muista, likaisilla puhdistusvälineillä levität likaa tai jopa tuot sitä puhdistettavalle pinnalle lisää! Vain puhtailla puhdistusvälineillä siirrät lian tuulilasista pois. Aloita tuulilasinpuhdistus siis pyykkinarulta tai kaupan hyllyltä. Hyvään lopputulokseen tarvitset pesuvälineen ja viimeistelyvälineen. Materiaalina kätevin on mikrokuitu. Itse välineisiin on useita vaihtoehtoja, mutta kokeile seuraavia: mikrokuituliina, ikkunanpuhdistin, suihkepullo ja kojelautaliina. Mikrokuituiset KUNGS-autonhoitopyyhkeet ja -liinat on konepestäviä, mikä takaa tuotteen pitkän käyttöiän. Aloita siivous aina puhtailla välineillä.
Pesu ja kiillotus
Tuulilasin sisäpuhdistukseen et yleensä tarvitse pesuaineita, sillä mikrokuitu ja vesi ovat jo tehokas yhdistelmä. Kostuta ikkunaliina nihkeäksi suihkepullolla. Käytä vettä kitsaasti. Liinasta ei kuulu tippua vesitippoja. Tee liinalla tuulilasin esipesu, eli käy koko lasi läpi kostealla liinalla. Tässä vaiheessa sinun ei tarvitse välittää liinan liikkeestä tai pyyhintäsuunnasta. Ideana on vain kerätä liinaan mahdollisimman paljon likaa ja pölyä. Ensipyyhinnän jälkeen tuulilasiin todennäköisesti jää harmaa kalvo. Tarkista liina. Jos siihen on jäänyt likaa, on pesu ollut tarpeen. Seuraavaksi käytä puhdasta ikkunanpuhdistinta – kuivana tai vain hyvin vähän kostutettuna. Ikkunanpuhdistimen tyynyosalla kiillotetaan koko tuulilasi puhtaaksi. Jos olet tehnyt homman oikein, ei ikkunanpuhdistimeen tartu enää juurikaan likaa saati vettä. Tämä toinen vaihe on kuitenkin tarpeellinen, koska esipesuvaihe jättää lasiin vesitahroja, jotka näkyvät viimeistään, kun aurinko paistaa silmiin tuulilasin läpi.