Siivouspäiviä on varmasti yhtä monta erilaista kuin on perheitäkin! Minusta on kiinnostavaa, miten eri tavalla eri kodeissa huolehditaan siisteydestä ja siivotaan. Niinpä ajattelin kirjoittaa meidän siivouspäivästä ja siivousrutiineista.
Meillä siivous hoituu useimmiten perinteisenä siivouspäivänä, jolloin tavoitteena on koko talon siivoaminen, tai ainakin suurin osa taloa on silloin tarkoitus saada siivottua. Teemme yleensä siivouksen torstaina tai perjantaina, koska yleensä viikonlopuksi on ohjelmaa ja aikaa ei haluta silloin käyttää siivoamiseen ja toisekseen, viikonloppu on mukava viettää puhtaassa kodissa. Läheskään aina siivouksen ajoittaminen torstaihin tai perjantaihin ei ole mahdollista ja silloin siivous siirtyy usein lauantaille.
Siivouspäivänä meillä...
- Järjestellään tavarat paikoilleen.
- Pestään keittiö.
- Imuroidaan koti.
- Mopataan lattiat.
- Pyyhitään pölyt.
- Pyyhitään peilit ja ikkunat, joissa tahroja.
- Pyyhitään näkyvät tahrat ovenpielistä ja valokatkaisijoista.
- Pestään vessa.
- Tyhjennetään kierrätysastiat.
- Viedään roskat ja pestään roskakaappi.
Useimmiten siivouspäivä on meillä koko perheen tapahtuma, johon teinit houkutellaan usein mukaan sillä verukkeella, että sen jälkeen kun on siivottu, saa viikonloppua viettää rennosti ja useimmiten siivouspäivän päätteeksi on herkullisempi illallinen tiedossa. Siivoaminen aloitetaan aina raivaamisesta ja tavaroiden järjestelemisellä, sillä koko kodin siivoaminen on mukavaa ja helppoa kun ei tarvitse siirrellä tavaroita edestä.
Keittiön kuuraaminen on siivouspäivänä kyllä yksi tärkeimmistä asioista. Vaikka keittiötä putsaillaan päivittäin, vaatii se kuitenkin kunnon tehopesun kerran viikkoon. Keittiön siivouksen yhteydessä tyhjennetään myös kierrätysastioita sen mukaan kuin on tarvetta.
Lajittelukassit on tosi näppärä väline esimerkiksi kartonkipakkauksien ja kierrätyspaperin keräykseen ja kassit ovat sen verran tukevia, että niillä on helppo kuljettaa kamat kierrätykseen saakka.
Kierrätysmuovista valmistetut 30-litraiset
roskapussit kantokahvoilla on juuri sopivat meidän jäteastioihin. Roskisten tyhjennys ja roskakaapin siivoaminen on homma, joka ei teineille yleensä kelpaa ja se on oikeastaan hyvä juttu, sillä nuorison siisteystaso ei aina täytä minun kriteereitä. Sen sijaan, että tyrmäisin heidän siivousjälkensä ja samalla lannistaisin siivousinnon, saatan pahimmista hutiloinneista mainita ja opastaa, mutta usein kiitän osallistumisesta ja fiksaan itse huomaamatta perässä.
Imurointi on perinteisesti mieheni homma. Hän on siinä hyvä ja itse olen varmasti parempi järjestelemään tavaroita paikoilleen sillä välin kun hän heiluu imurin varressa. Teinit valitsevat yleensä pari hommaa omien huoneidensa järjestelyn lisäksi. Useimmiten ensimmäisenä listalta varataan roskien vienti, vessan pesu (tämän opettamisesta jälkipolville olen ylpeä), pölyjen pyyhkiminen ja eteisen järjestely. Moppaaminen on yksi työläimmistä hommista, sillä valkoiseksi maalattu puulattia ei ole järin helppo pitää puhtaana. Nyt testasin ensimmäistä kertaa
Sini Laminaattimoppia ja vaikka sitä ei olekaan alun perin tarkoitettu puulattialle, se toimi kosteana oikein hyvin maalatun lattian pesemiseen. Kuivana tai nihkeänä sillä on hyvä pestä myös keittiön linoleumlattia.
Olen viime aikoina alkanut imuroinnin ja moppaamisen jälkeen viimeistelemään lattioiden pesun pölyliinoilla.
Pölyliina laminaatille sitoo itseensä viimeisetkin pölyt ja koirankarvat. Monitoimimoppiin kiinnitetään ensin
pehmuste, jonka avulla liinalla pyyhkiminen on helppoa. Pölyliinaa voi hyvin käyttää myös käsin pyyhkimiseen esimerkiksi pölyisen tv:n tai tietokoneen puhdistamiseen ja vaikka se on laminaatille tarkoitettu, toimii se erinomaisesti myös muille lattiapinnoille.
Pölyjen pyyhkimiseen oma suosikkini on
lampaanvillainen pölyhuiska ihan jo siitä syystä, että se on niin kaunis ja se voi siten olla jatkuvasti esillä. Pölyjä pyyhitään toki myös mikrokuituliinoilla ja
pölymiekalla, jolla saa hyvin pyyhittyä pölyt vaikkapa kaappien päältä ja ahtaista paikoista. Täysin välttämätön pölymiekka on erityisesti tv-tasoa puhdistaessa, sen ansioista, että sillä pääsee pieniinkiin rakoihin ja jäljestä tulee todella puhdasta.
Yksi tärkeimmistä jutuista siivousinspiraation hakemisessa on kyllä hyvät välineet, joilla siivoaminen on helppoa ja puhdasta syntyy vähällä vaivalla. Joskus olen saattanut marketissa käydessäni jopa ostamassa siivousinspiraatiota Sini-hyllyltä uusien siivousvälineiden muodossa. Tällä hetkellä meidän siivousvälineet on niin hyvällä mallilla, että siivoaminen on kyllä ilo. Ja eihän mikään ole ihanampaa, kuin nauttia puhtaasta kodista siivouspäivän päätteeksi!
Millaisia rutiineja sinun siivouspäivääsi kuuluu? Onko sinun kodissasi perinteinen siivouspäivä vai hoituuko siisteydestä huolehtiminen ilman erillistä siivouspäivää?