Yläpölyjen pyyhintä

Keväiset päivät ovat saapuneet tänne pohjoiseenkin, ja sen myötä myös valon määrä kotona on kasvanut huimasti. Itse ainakin nautin suunnattomasti sisälle tulevista auringonsäteistä, vaikka ne paljastavatkin usein pimeän talven jäljiltä kodin epäpuhtauksia. Puhtaalta vaikuttavat tasot eivät olekaan niin puhtaita, kun auringonvalo osuu niihin. Keväisin muistan aina yläpölyjen pyyhkimisen tärkeyden. Sen lisäksi, että pölyjen pyyhkiminen kodin yläpinnoilta puhdistaa huoneilmaa, pysyvät alempana olevat tasotkin vähemmän pölyisinä, kun ylhäällä ollut pöly ei pääse enää liikkumaan ja laskeutumaan niille. Yläpölyjen pyyhintä on ehdottomasti yksi inhokki-siivousaskareistani. Siksi yläpölyjä tulee pyyhittyä ehkä liiankin harvoin – tässä asiassa voisin selvästi petrata. Totuushan kuitenkin on, että pöly vaikuttaa huoneilmaan, joten säännöllinen pölyjen pyyhintä olisi tärkeää ihan oman hyvinvoinninkin kannalta. Itselleni syy homman lykkäämiselle on ainakin joskus ollut ajatus sen vaivalloisuudesta – mikä ei enää lainkaan pidä paikkaansa. Jakkaroilla kiikkuminen ei ole onneksi tarpeellista, kun puhutaan yläpölyjen pyyhkimisestä. Sinin teleskooppivarrellisilla välineillä kaikenlainen turha kiipeily ja kurottelu on historiaa, sillä säädettävien varsien avulla siivouksen voi hoitaa lattialla seisoen. Kun varteen liittää mikrokuituisen välineen, ei pöly pääse karkaamaan, vaan mikrokuitu kerää sen itseensä. Yksi pölynkerääjistämme on kolmen metrin korkeudessa lepäävä tuuletinvalaisimme. Sen lapoihin kertyy pölyä, vaikka tuuletinta käyttäisikin silloin tällöin. Tuulettimen pyyhintään pölymiekka ja teleskooppivarsi ovat ehdoton valintani, sillä pölymiekan kärjen saa taitettua lapojen mukaisesti ja pitkällä varrella pyyhkiminen onnistuu ilman kurottelua. Etenkin näin raskaana ollessa pyrin välttelemään kaikenlaista turhaa kiipeilyä - pitkävartiset välineet siis helpottavat siivousta sekä myös lisäävät työskentelyturvallisuutta. Taulujen kehykset ovat myös yksi ylhäällä oleva pyyhintäkohde. Meillä huonekorkeus olohuoneessamme on melko korkea, joten taulukollaasin ylimmät kehykset ovat ulottumattomissani ilman apuvälineitä. Kehyksistä pyyhin pölyt mieluiten pölypampulalla, joka on hellävarainen siivouskaveri. Sillä saa samalla puhdistettua pölyt myös taulujen laseista. Pölypampulankin saa tarvittaessa liitettyä SINI-varteen. Myös ilmalämpöpumppumme päälle ja ympärille kertyy pölyä, ja ne puhdistankin yleensä ilmalämpöpumpun imuroinnin yhteydessä. Meillä sisäyksikön päälle jää hyvin kapea rako, johon pölymiekka on kuin tehty. Taas pölymiekan kärkeä taivuttamalla se ulottuu aivan perimmäiseen nurkkaan saakka. Myös kattovalaisimet kannattaa puhdistaa pölyistä samalla kertaa. Keittiön valaisimeen ei aina pelkkä kuivapyyhintä riitä, sillä keittiössä pöly saattaa usein olla melko rasvaista. Kostutetulla mikrokuituliinalla tai pikasiivousliinalla ja esimerkiksi suihkauksella tiskiainetta saa rasvaisen pölykerroksen lähtemään hyvin. Lopuksi jäljellä on enää välineiden puhdistus. Yleensä joko imuroin tai ravistelen ulkona suurimmat pölyt pölymiekasta ja -pampulasta, ja tarvittaessa laitan ne pesuun. Tällä kertaa pesu onkin ajankohtaista, sillä pölyä kertyi melko paljon välineisiin.

Oikein ihanaa kevättä jokaiselle!

Back to blog