Jouluisia naruaskarteluja

Niin se vain joulu ja vuodenvaihde taas lähenee, uskomatonta mitä vauhtia vuosi on mennyt eteenpäin. Itse otan tänäkin vuonna siivouksen suhteen rennosti, enkä tee sen kummempaa joulusiivousta: ainoastaan saunan pesun olen ajoittanut joulukuulle, jotta muistan tehdä sen pari kertaa vuodessa (jouluna ja juhannuksena on hyvä muistisääntö). Itselleni joulun läheneminen aiheuttaa askartelusormien kutkuamista. Pieni näpertely on itselleni rentouttavaa puuhaa, joten sitä tulee tehtyä aina silloin, kun jostain välistä löytyy ylimääräistä aikaa. Sinin tuotevalikoimasta löytyy siivousvälineiden lisäksi myös mm. erilaisia naruja, joita päätin hyödyntää muutamissa jouluisissa askarteluissa – näitä voi tehdä esimerkiksi kotiin tai antaa vaikka lahjaksi.

Lasinaluset

Tarvitset

  • Juuttinarua
  • Huopaa tai pehmeää askartelusoftista
  • (Kuuma)liimaa
  • Sakset

Ohjeet

Leikkaa huovasta tai softiksesta ympyrä, jonka halkaisija on sama kuin haluamasi lasinalusen. Omani halkaisija on noin 10 cm. Kiinnitä narun pää liimalla ympyrän keskelle, ja ala kierittää narua keskustan ympärille niin kauan, että alla olevasta ympyrästä näkyy noin 1-2 cm. Lisää liimaa tasaisin väliajoin, jotta naru pysyy alustassa kiinni. Katkaise naru ja liimaa narun pää hyvin kiinni. Sitten onkin aika tehdä ympyrälle piparireunus. Leikkaa juuttinarusta noin 10-11 samankokoista pätkää, itselläni pätkien pituus oli noin 50 cm. Kieputa naruista pieniä ympyröitä, käytä apuna liimaa (varo polttamasta sormia, jos käytät kuumaliimaa). Kun olet saanut kaikki pienet ympyrät tehtyä, kiinnitä ne liimalla ison ympyrän reunalle. Ympyröiden väliin jäävät aukot peittyvät, kun purat hieman jokaisen pienen ympyrän narunpäätä ja asetat puretun kohdan aukon kohdalle. [caption id="attachment_146750" align="aligncenter" width="1024"] Valmista![/caption]

Joulukoristeet

Tarvitset

Ohjeet

Tee haluamasi kuvio nuppineuloilla korkkialustalle. Kuvion hahmottelussa apuna voi käyttää esimerkiksi piparimuottia. Sekoita kipossa 3 osaa liimaa ja 1 osa vettä. Leikkaa narusta noin 1-2 metrin pätkä (riippuen kuvion koosta ja siitä, kuinka paksun koristeen haluat tehdä) ja upota se liima-vesiseokseen. Vedä ylimääräinen liima narusta pois sormien välissä ja kieputa naru kuvion reunojen ympärille. Itse kieputin narun kaksi kertaa kuvion ympäri. Tämän jälkeen kuvion pitää antaa kuivua kokonaan. Kun kuvio on kuivunut, nuppineulat voi ottaa pois, ja kuvion voi varovasti irroittaa alustasta. Nyt koristeen reuna on valmis. Tämän jälkeen vesi-liimaseoksessa kastellaan lisää narua, joka kieputetaan kuvion ympärille haluamallaan tavalla. Koristeen annetaan kuivua, jonka jälkeen koristeisiin lisätään ripustusnaru. Nyt koriste on valmis ripustettavaksi! Sekoittamalla sisal- ja juuttinaruja keskenään, saa koristeisiin (ja miksei myös lasinalusiinkin) kivaa sävynvaihtelua. Mikäli aiot kokeilla näitä askarteluja ensimmäistä kertaa, suosittelen aloittamaan juuttinarulla: sitä on helpompi käsitellä, sillä sisalnaru on hieman paksumpaa ja jäykempää. Onko siellä muita jouluaskartelijoita? Mitä olet askarrellut tänä vuonna? Ihanaa joulun aikaa kaikille!
Tillbaka till blogg