HARGHUSHAY – Koulumatka Savannilla -elokuva Liv-kanavalla 24.8.

Liv-kanavalla lauantaina 24.8. ensi-iltansa saava elokuva kertoo tarinan ainutlaatuisesta kouluprojektista, jossa suomalainen perheyritys Sinituote on rakentanut 400 oppilaan peruskoulun Tansanian syrjäseudulle. Vuonna 2006 alkanut projekti sai alkunsa reppureissun aikana sattuneesta kohtaamisesta, ja on toteutettu suorassa yhteistyössä paimentolaiskylän kanssa. – Meillä ei ollut aavistustakaan, kuinka laajaksi projekti kasvaisi. Kaikki alkoi sattumasta. Tänään olemme äärettömän onnellisia siitä, mitä olemme saavuttaneet. Suunnitelmat ruutupaperilla, sementtisäkit aasin selässä ja molemminpuolinen vahva luottamus syrjäisen Tansanian paimentolaiskylän ja suomalaisen perheyrityksen välillä ovat synnyttäneet keskelle savannia pienen ihmeen, alueen parhaan alakoulun – ilman välikäsiä ja järjestöjä. Tuhansilla ihmisillä on nyt paremmat edellytykset elämään Harghushayn kylässä. On velvollisuus auttaa, kun siihen on mahdollisuus, Sinituotteen toimitusjohtaja Johanna Hamro-Drotz kertoo.

Kouluruokailun aloittaminen oli merkittävä askel lasten koulunkäynnille

Tansaniassa on ollut vuodesta 2000 lähtien voimassa yleinen oppivelvollisuus. Koulunkäynnin yleistymistä on kuitenkin hidastanut se, että köyhien maaseutukylien on rakennettava koulunsa itse. Vasta sen jälkeen hallitus palkkaa niihin opettajat. Harghushayn aikuisista vain 15 prosenttia oli luku- ja kirjoitustaitoisia kouluprojektin alkaessa. Yksi projektin haasteista oli saada vanhemmat ymmärtämään lasten koulunkäynnin merkitys. Perinteisesti lasten on ajateltu auttavan maanviljelyssä ja karjan hoitamisessa, ja jatkavan vanhempien jalanjäljillä. Iso sysäys lasten koulunkäynnille oli kouluruokailun aloittaminen. Jokainen perhe lahjoittaa omasta sadostaan tietyn määrän koululle, jolloin he ovat etukäteen maksaneet lapsensa kouluruoan. Siitä tuli keskeinen syy lähettää lapsi kouluun, Johanna Hamro-Drotz kertoo.

Projekti onnistui, koska se tehtiin yhteistyössä kyläyhteisön kanssa

Sinituote lähti rakentamaan koulua tiiviissä ja suorassa yhteistyössä kylän kanssa. Kyläläiset ohjasivat projektin etenemistä ja päättivät isoista linjoista. Projekti onkin nyt suurimman haasteensa edessä: Pystyykö Sinituote irtautumaan rahoittajana projektista niin, että koulu jatkaa toimintaansa itsenäisenä? Onnistuminen vaatii erilaisten tulonlähteiden luomista koululle, joiden avulla koulu voi jatkossa rahoittaa itse toimintaansa. Harghushayn koulun toimintaa on kehitetty jatkuvasti ja tavoitteena on, että koulu pystyy toimimaan omavaraisesti vuodesta 2023 eteenpäin. Osana koulun omavaraisuussuunnitelmaa koululla on 10 hehtaaria peltoa, kolme kalalammikkoa, 500 hedelmäpuuta, 43 porsasta ja kahdeksan lehmää. – Hankkeet epäonnistuvat todella usein, kun rahoitus loppuu. Suunnittelun täytyy tapahtua yhteistyössä toisten osapuolten kanssa, jotka ihannetapauksessa ovat itse hankkeen alullepanijoita. On tärkeää ajatella pitkän aikavälin vaikutuksia: kuinka tällainen projekti voisi olla kestävä pitkällä aikavälillä? On solmittava luottamus- ja ymmärryssuhde, Helsingin Yliopiston lehtori Aili Pyhälä sanoo. Yhteisövetoisella toimintamallilla onkin haluttu välttää kehitysapuhankkeiden yleinen ongelma, että toiminta kuihtuu, kun länsimainen rahoitus loppuu. Johanna Hamro-Drotz sanoo, että projektissa on ollut alusta alkaen tärkeää, että se perustuu tasavertaiseen yhteistyöhön. Emme voi mennä sanomaan, miten heidän pitää toimia. Voimme toki edellyttää sitoutumista ja omaa osallistumista. Esimerkiksi kouluprojektissa kaikki rakennustyöt on tehty paikallisten talkoovoimin. Sen sijaan on tärkeää, että yhteisö kokee projektin omakseen. Että tämä on heidän koulunsa.

Elokuvan tv-ensiesitys:

LIV-kanavalla lauantaina 24.8. klo 17-18 Uusinta Jim-kanavalla 1.9. klo 16.30-17.30 Katso elokuvan traileri > Elokuvan on ohjannut ja tuottanut Panacea Film: Jonathan Clabburn ja Dennis Hamro-Drotz Lue lisää SINI-koulusta: sini.fi/vastuullisuus/sini-koulu/
Back to blog