Joulunajan siivous

Täytyy tunnustaa: meillä ei tehdä perinteistä joulusiivousta. Perinteisellä tarkoitan siis monille tuttua suursiivousta, jonka monet ajoittavat juuri joulun alle. Meillä tämä jää tekemättä, sillä joulu saattaa aiheuttaa monesti muutenkin stressiä lahjanhankintoineen ja ruuanlaittoineen. Miksipä siis lisätä stressiä myös yltiömääräisellä siivouksella? Tässä postauksessa kerron hieman omista siivoustottumuksistani näin joulun alla, sekä jaan muutaman vinkin joulunajan siivoukseen.

Rennosti siivoten - Tuleeko joulu ilman perusteellista joulusiivousta?

Asenteeni rentoa joulusiivousta kohtaan saattaa johtua siitä, että emme yleensä vietä joulua kotonamme, vaan suuntaamme vanhempiemme luokse eri päivinä. Meille ei siis ole tulossa vieraita jouluksi, joten kukaan ei ole katselemassa, onko meillä siistiä vai ei. Monille nimenomaan vieraat tuntuvat lisäävän siivousstressiä, ja siivous suoritetaan hampaat irvessä. Toiset puolestaan sanovat, että joulu ei tule ilman joulusiivousta: joulusiivous on heille yksi keino virittäytyä joulutunnelmaan. Itse en siis kuulu tähän kastiin, vaan joulutunnelma syntyy itselleni eri asioista. Niinpä siivous on meillä jouluisin vain yksi siivous muiden joukossa.

Joulun siivousrutiini

Tänä vuonna, kuten useimpina vuosina aikaisemminkin, meillä joulusiivoukseksi riittää tavallinen viikkosiivous: pölyjen pyyhintä (pölypampula on lempparini!), imurointi, lattioiden moppaus, wc:n ja keittiön siivous. Ainoa meidän normaalista siivousrutiinistamme poikkeava siivous on saunan ja kylpyhuoneen pesu, josta kirjoittelin hetki sitten. Aamusauna on meidän uusi perinteemme jouluaattona, joten se on kiva tehdä puhtaassa saunassa. [caption id="attachment_121950" align="aligncenter" width="1024"] Sinisanko ja laudepesuri ovat välineeni saunan joulupesuun.[/caption] Näiden lisäksi keittiö on jatkuvasti siivottavien listalla, etenkin näin joulun alla, kun jouluruokien ja -leivonnaisten valmistelu on käynnissä. Ylläpidän keittiön siisteyttä päivittäisillä järjestelyillä ja pyyhkimisillä. Olen aiemmin tehnyt postauksen keittiön siivoamisesta ruuanlaiton yhteydessä, pääset lukemaan sen tästä. Jääkaappi meillä pysyy nykyisin ympäri vuoden suhteellisen siistinä, koska se pyyhitään viikoittain aina ison ruokaostospäivän yhteydessä. Tämä on ehkä paras siivousvinkki, jonka olen tänä vuonna omaksunut! Lasihyllyjen pyyhkimiseen käytän Sinin ikkunaliinaa, sillä sen karheammalla puolella lähtevät rasva- ja ruokatahrat kätevästi, ja sileämmällä puolella lasipinnan saa kuivattua kirkkaaksi. Ennen joulua käyn ehkä hieman tarkemmin läpi säilykkeet ja muut purkit, jotta saan tarvittavaa tilaa jouluruuille. Nyt joulukuussa ulkona on melkein koko ajan pimeää, joten auringonvalokaan ei ole paljastamassa kaikkia pölyjä ja tahroja. Meillä ei ole olohuoneessa käytetty kattovalaisinta moneen viikkoon - kuusen valot ja muut koristevalot valaisevat tarpeeksi, luoden joulutunnelmaa ja piilottaen pienet sormenjäljet ikkunoissa. Nekin ehtii onneksi pyyhkiä myöhemmin 😉 Joulusiivouksesta ei kannata ottaa stressiä. Siivouksia voi hoitaa vaikka välipäivinä, jos vapaata aikaa sattuu olemaan. Jouluelokuvien välissä voi helposti pyyhkäistä kaikki ovenkahvat ja valonkatkaisimet, ja roskapussin vaihdon yhteydessä antaa roskakaapille pienen pesun. Mikäli tekemisenpuute iskee, voi halutessa ottaa syyniin kaikki kaapit. Kirjoittelin jokin aika sitten meidän kaappien järjestelystä postauksen, halutessasi voit käydä lukemassa järjestelyvinkkini tästä. Tai sitten voit vain olla ja nauttia ansaitsemastasi levosta.

Joulun sotkut

Jouluaattona ja joulun välipäivinä tulee automaattisesti tehtyä kuitenkin pientä ylläpitosiivousta. Kuusen neulaset (ja rikki menneet joulukuusen koristeet) kannattaa poistaa lattioilta mahdollisimman pian esimerkiksi rikkasetillä, jotta ne eivät leviä pitkin kotia. Taaperon ansiosta myös tekokuusi varisuttaa toisinaan ihan kiitettävästi neulasia. Kun keittiön on siivonnut kunnolla ennen joulua, riittää sille joulun ajan kevyempi siivous. Keittiössä pikasiivousliinat tuovat helpotusta siivoukseen. Erittäin imukykyisillä kuivilla pikasiivousliinoilla kuivaat kaatuneet juomat, kun taas pikasiivousliinojen kosteilla versioilla pyyhit ruokaroiskeet saman tien pois pöydiltä tai lattioilta. Kosteat pikasiivousliinat ovat myös nopea apu vessan puhtaanapitoon, mikäli vessassa käy joulun aikana normaalia useampi vierailija. Minkälainen joulusiivoaja sinä olet? Ihanaa joulua! 😊
Back to blog