Juhannusvalmisteluja pihalla

Keskikesän juhla lähestyy vauhdilla ja vaikka ei muuten kovin suuria juhannussiivouksia lomallelähtökiireissä ehtisikään tehdä, on juhannuksen käytetyimmät tilat mukava laittaa juhannuskuntoon. Meillä aurinkoisia kesäpäiviä vietetään grillauspatiolla mustan pergolan alla ja niinpä tein pieniä juhannusvalmisteluja ja hiukan juhannussiivousta ulkona. Sisalnaru Sinin näppärät narut pääsivät hyötykäyttöön kun tein valmisteluja pihalla. Rakensimme grillausalueen ympärille pergolan jo viime kesänä, mutta vasta tänä vuonna pääsin öljyämisen jälkeen sisustamaan pergolaa viihtyisämmäksi. Ripustin pergolaan roikkumaan rottinkiamppelin ja metallilyhdyn ja käytin apuna juuttinarua, joka on ehdoton suosikkini niin sisällä kotona kuin puutarhassa. Juuttinaru toimii hyvin myös kasvien tuennassa. Oliivipuu oli tukikepissään kiinni melko rumilla muovikiinnikkeillä ja vaihdoinkin nyt tilalle juuttinarua. Sisalnaru on juuttinarua tukevampi versio ja se sopisi hyvin esimerkiksi suurempien puiden tukemiseen pihalla. Juuttinaru on hyvä apu myös kukkasidonnassa. Keräsin puutarhasta juhannukseen sopivia kukkia ja sidoin niistä juhannuskimpun juuttinarun avulla. Voi olla, että joudun tai saan sitoa vielä toisen kimpun ennen juhannusta kun tällaisella helteellä leikkokukat uuvahtavat melko nopeasti. Juhannuksen kukkakimpussa on aina jotain valkoista ja sinistä! puuvillanaru Puuvillanaru sopii turvallisesti myös elintarvikekäyttöön. Juhannuksen tunnelmaan sopivat tuoksuvat yrittiniput voi ripustaa kuivumaan pergolaan tai vaikka keittiöönkin. Pesin jo aiemmin kalusteet kunnolla vedellä ja harjalla ja pahin siitepölykausi taitaa olla jo takana, joten nyt kalusteille ja lyhdyille riitti kevyt pyyhintä pikasiivousliinoilla. Kosteat pikasiivousliinat on kyllä varsinkin pihalla erityisen näppäriä kun ne voi maatuvina heittää suoraan kompostiin käytön jälkeen. Ihanan helppoa! Grilli on mukava puhdistaa ulkopuolelta kauttaaltaan grillauskertojen välissä ja varsinkin silloin kun grillisuojus unohtuu laittaa grillin peitoksi. Kosteiden pikasiivousliinojen lisäksi käytän ulkona usein kosteita moppiliinoja, jotka ovat kooltaan suurempia ja pikasiivousliinaa tukevammasta materiaalista valmistettuja. Suuren koon ansioista yksi liina voi riittää koko kaluston ja grillinkin pyyhkimiseen, jos edellisestä siivouksesta ei ole kulunut kovin kauan aikaa. Kunnon lakaisun jälkeen pergola on valmis ottamaan juhannuksen vastaan! Oiva rappu- ja parvekeharja sopii tällaisen epätasaisenkin pinnan lakaisuun hyvin ja väri on tänne meidän mustalle patiolle varsin passeli! Millaisia juhannusvalmisteluja sinä olet jo tehnyt tai aiot vielä tehdä?

Aurinkoista ja turvallista juhannusta kaikille!

Back to blog