Olen varmaan sanonut tämän aikaisemminkin, mutta todettakoon vielä kerran: päivän aikana tehdyistä siivouksista suurin osa tulee ehdottomasti tehtyä keittiössä. Varsinkin nyt, kun toinenkin lapsistamme aloitti muutamia viikkoja sitten kiinteiden ruokien syömisen, on keittiössä saanut siivota hieman tavallista enemmän. Vauva harjoittelee syömistä itse sormiruokailemalla, joten sotkua syntyy.
Tässä postauksessa esittelen omat keittiön suosikkisiivousvälineeni, sillä hyvillä välineillä keittiön siivouksesta selviää suhteellisen kivuttomasti jopa monta kertaa päivän aikana.
Ehdoton suosikkini, sekä eniten käytössä oleva siivousvälineeni, on pirteän keltainen keittiöliina. Tämän liinan raidallinen rakenne on se juttu, minkä takia se on noussut suosikikseni: murujen yms. pyyhkiminen on helppoa, kun liina sitoo ne itseensä.
Itselläni on tapana käyttää samaa keittiöliinaa yhden päivän ajan, jonka jälkeen vien sen pesuun. Päivän aikana huuhtelen liinaa ja kuivatan joko hanan päällä tai tiskikaapissa roikkuvassa liinariipuksessa. Liinariipus on ratkaisu niille, jotka eivät halua siivousliinaa näkyville.
Toisinaan ruokailuhetket ovat hieman sotkuisempia kuin toiset, ja tällöin otan käyttöön pikasiivousliinat. Kosteilla pikasiivousliinoilla syöttötuolin sekä lattian puhdistus käy todella kätevästi. Yleensä erittäin puuroiset, tomaattiset tai mustikkaiset syömähetket puhdistankin näillä kertakäyttöisillä liinoilla, sillä käytön jälkeen ne voi hävittää seka- tai biojätteen mukana.
Myös kuivat pikasiivousliinat ovat toisinaan suuri apu keittiön (ja muunkin kodin) siivouksessa. Ne ovat imukykyisiä, niillä kuivaa niin roiskuneet maidot kuin vesivärisotkutkin. Vaikka näistä puhutaankin kertakäyttöliinoina, voi niitä huuhdella ja kuivattaa, ja näin ollen käyttää useammankin kerran päivän aikana.
Meillä on ollut monen vuoden ajan käytössä Sinin vaihtopäätiskiharja. Vaihtopään avulla koko tiskiharjaa ei aina tarvitse olla vaihtamassa, ja mikä on ainakin itselleni plussaa: tiskiharjan varsi ja vaihtopää ovat molemmat valmistettu kokonaan kierrätysmuovista! Tapanani on jatkokäyttää tiskauksesta poistettua vaihtopäätä, ja siirrän sen yleensä alakaapissa olevan tiskiharjan varteen: tätä harjaa käytän pelkästään keittiön altaan pesuun.
Valurautapadan sekä hiiliteräspannun pesuun käytän tummempaa pannu- ja parilaharjaa, joka ei värjäänny yhtä helposti kuin vaalea harja.
Käsitiskiä syntyy siis päivittäin, kun tiskaan suurimmat kipot sekä vauvan puiset ruokalautaset käsin. Tiskiaineen annosteluun käytän tiskikaveria, joka on todellakin nimensä veroinen – tiskikaverin avulla tiskaaminen on mukavampaa, kun tiskiaineen saa annosteltua suoraan harjaan. Tiskikaveri myös säästää tiskiainetta, sillä mikäli tapana on aina puristaa suoraan tiskiainepullosta ”muutama” tippa, saattaa tiskiainetta loppupeleissä kulua melkoinen määrä.
Keittiössä minulla on toisinaan käytössä myös peileille ja laseille tarkoitettu liina, joka on erinomainen esimerkiksi jääkaapin hyllyjen pyyhinnässä (jonka yritän tehdä viikoittain ennen kauppareissua). Liesiliinaa käytän puolestaan nykyisin rosteristen kodinkoneiden pyyhintään: kostutan liinasta yhden kulman, jolla pyyhin pois sormenjäljet, ja kuivalla kulmalla kuivaan ja kiillotan pinnan. Näin rosteriin ei jää pyyhintäjälkiä.
Lisäksi keittiön siivouksessa erityiseksi avuksi olen todennut erilaiset siivoussienet: keittiössä sienistä eniten käytössä ovat vihreät yleissienet, supersieni sekä ihmesieni. Yleissieni siis käy monenlaiseen siivoukseen niin keittiöön kuin kylpyhuoneeseenkin. Vihreällä yleissienellä voi esimerkiksi pestä altaat ja pinnoittamattomat kattilat sekä valurautaisen lieden. Supersieni on puolestaan mahtava apu keittiön tasoihin kuivahtaneeseen ruokaan. Ihmesientä käytän usein viimeisenä keinona kovien pintojen vaikeisiin tahroihin: sillä saa usein lian lähtemään, mutta sen käytössä täytyy olla varovainen. Kaikki materiaalit eivät kestä ihmesienellä hankausta, joten kannattaa kokeilla sen käyttöä varoen.
Näin vuodenvaihteen kunniaksi saan arpoa teille nyt noin 50 euron arvoisen paketin, joka sisältää kaikki tässä postauksessa mainitut tuotteet! Arvontaan voit osallistua kommentoimalla, löytyykö keittiöstäsi ennestään Sinin siivousvälineitä. Arvonta päättyy torstaina 20.1.2022 klo 20.
Arvonta on päättynyt! Arvonnan voitti Anu, onnea voitosta!
Oikein ihanaa vuotta 2022 jokaiselle teille!
-Taija