Lapsiperheen vessa puhtaaksi

Kun perheeseen kuuluu pieniä lapsia, on wc:n likaantuminen väistämätöntä. Vaippojen vaihto, pottaharjoitukset ja hammaspesuhetket jättävät omat jälkensä wc-tiloihin. Arjen pyöriessä vauhdikkaasti ja päivien täyttyessä monenlaisista velvollisuuksista, on wc:n siivous usein yksi niistä tehtävistä, joka jää vähemmälle huomioille. Näin ainakin käy usein meillä. Vessa on kuitenkin paikka, jossa vietetään päivittäin paljon aikaa – etenkin pottaikäisen ja siihen opettelevan kanssa. Perheessämme tehdään paljon pikasiivouksia, joiden avulla wc-tila näyttää siistiltä, mutta toisinaan vessa kaipaa perusteellisempaa puhdistusta. Kuten esimerkiksi hetki sitten. Tämä postaus käsitteleekin lapsiperheen wc:n hieman perusteellisempaa siivousta, jotta pääsemme mm. seinät vallanneista tahroista eroon.

Hammastahnaroiskeille kyytiä

Olen huomannut, että lika kerryttää likaa – jos seinillä on jo hammastahnatahroja, ei uusia roiskeita tule välttämättä pyyhittyä pois. Sama pätee niin pönttöön kuin lavuaariinkin. Siksi olisikin tärkeää yrittää heti pyyhkiä tahrat pois heti niiden ilmestyttyä. Tämä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Aloitin vessan siivoamisen pyyhkimällä kaappien päältä pölyt pölymiekalla. Sen jälkeen ryhdyin puhdistamaan seiniltä löytyvät hammastahnaroiskeet. Lapsemme ovat vielä melko pieniä eikä hammasharja syystä tai toisesta pysy aina kädessä, joten tahnaa ja roiskeita saattaa löytyä yllättävistäkin paikoista. Pääosin roiskeet ovat yhdellä seinällä ja alakaappien ovissa. Tahrojen puhdistukseen otin avuksi supersienen sekä yleispuhdistussuihkeen. Suihkautin pesuainetta sienen karheammalle puolelle ja pyörittelin sitä tahrojen päällä. Näin sain helposti poistettua kaikki tahrat, myös ne sitkeimmät seinään kuivuneet hammastahnaklöntit. Loput seinistä puhdistin mikrokuituliinalla.

Rosteristen kaapinovien puhdistus

Seuraavaksi otin puhdistusvuoroon vessan kaapiston ovet. Ovet ovat osittain rosteria, mikä ei ehkä ole helpoin materiaali pitää puhtaana lapsiperheessä. Aloin puhdistamaan ovia käyttäen samaa menetelmää kuin seinienkin puhdistuksessa, eli käytin supersienen karheampaa puolta yhdessä pesuaineen kanssa ja pyörittelin sitä kevyesti ovien pinnalla. Kokeilin ensin varovasti, naarmuttaako sieni pintaa, mutta jälkiä ei näkynyt, joten uskalsin jatkaa sienen käyttöä. Jotta sain rosteripinnan kirkkaaksi, ilman näkyviin jääviä pyyhintäjälkiä, käytin kuivauksessa liesiliinaa. Lopputulos oli erittäin hyvä, katsokaa vaikka alta ennen ja jälkeen kuvat! [caption id="attachment_178230" align="aligncenter" width="1024"] Ennen[/caption] [caption id="attachment_178232" align="aligncenter" width="1024"] Jälkeen[/caption]

Lavuaari ja hana kiiltäviksi

Vessan lavuaarin ja hanan puhdistukseen käytän nysväriä, joka on loistava apuväline. Sillä saa puhdistettua tarkasti hanan ja sen juuren, lavuaarin ylivuotoaukon (jonne kertyy usein paljon likaa) sekä lavuaarin muutenkin kauttaaltaan. Suihkautin hanaan ja sen juureen kylppärisuihketta vaikuttamaan ja sillä aikaa harjasin lavuaarin puhtaaksi. Tämän jälkeen harjasin hanan sekä rapsuttelin muutamat kalkkitahrat hanan juuresta nysvärin päällä. Hanan ja lavuaarin kuivaamiseen käytin kylppäriliinaa: ensin pyyhin karhealla puolella, jotta sain irti viimeisetkin liat, ja sen jälkeen liinan pehmeällä puolella, jolloin lopputulos on kiiltävä ja puhdas.

Wc-pöntön pesu

Kuten muussakin siivouksessa, kaikilla meillä on omat tapamme ja järjestyksemme myös wc-pöntön pesussa. Itse aloitan pöntön pesemisen lähes aina pöntön sisäosasta, jonka jälkeen siirryn pyyhkimään ulkopuolen. Hanskojenkin käytöstä ollaan varmasti montaa eri mieltä, itse en käytä hanskoja pestessäni omaa vessaamme. Mikäli käytät, se on ok, mikäli et, sekin on ok 😉 Aloitan pöntön pesun levittämällä pönton sisälle wc-suihketta, jota laitan myös vedentuloreunuksen alle. Yleensä jätän aineen vaikuttamaan ja sillä aikaa puhdistan wc-pöntön ulkopinnat. Ulkopintojen puhdistukseen käytän tällä kertaa wc-suihkeen lisäksi mikrokuituista wc-liinaa. Yhdellä liinalla onnistuu koko pöntön puhdistus hygieenisesti, kunhan järjestys on oikea ja liinan taittelee niin, että käytössä on aina puhdas pinta. Ulkopintojen pyyhinnän aloitan pöntön yläosasta eli vetonupista. Vetonuppi on usein likainen (vaikkei siinä näkyvää likaa olekaan), joten kun olen saanut sen pyyhittyä, käännän wc-liinasta puhtaan pinnan. Tämän jälkeen pyyhin vesisäiliön ja kannen molemmat puolet. Sitten käännetään liinasta taas uusi pinta, jolla pyyhin istuinosan, ensin yläpuoli, sitten alapuoli. Sitten liinasta taas uusi pinta, jolla puhdistetaan pöntön reunus. Lopuksi käännetään liinasta vielä yksi uusi pinta, jolla pyyhitään wc-pöntön ulkopuoli ala-osasta. Kun ulkopuoli on pyyhitty, on pesuaine ehtinyt vaikuttaa pytyn sisällä hyvän tovin ja voi alkaa harjailemaan. Käytän wc-pöntön pesuun reunusharjallista wc-harjaa, sillä sen avulla myös vedentuloreunuksen puhdistaminen onnistuu hygieenisesti. Vedentuloreunuksen puhdistaminen on tärkeää, sillä sinne kertyy helposti likaa ja bakteereja. Lopuksi pönttö vedetään ja samalla huuhdellaan wc-harja.

Laattalattian saumat puhtaaksi

Vessassamme on laattalattia, jonka yleensä vain pyyhin puhtaaksi. Tilassa on kuitenkin lattiakaivo, joten puhdistukseen voi tarvittaessa käyttää vähän enemmänkin vettä. Huomasin, että osa lattialaattojen saumoista kaipasi perusteellisempaa puhdistusta, joten otin välineiksi saumaharjan ja siihen liitettävän teleskooppivarren, joiden avulla työskentelymukavuus ja -ergonomisuus on hyvä. Pesuaineena käytin yleissuihketta. Aloitin lattian pesemisen kastelemalla lattian sekä huuhtelemalla nurkkaan kertyneet pölyt pois. Sen jälkeen suihkutin pesuaineen suoraan lattialle ja aloitin harjaamisen. Kävin ensin jokaisen sauman vaakasuunnassa läpi, sen jälkeen pystysuunnassa. Sitten harjasin laatat. Lopuksi huuhtelin lattian huolellisesti ennen kuin kuivasin sen pikakuivaimella. Lattiakaivokin kaipasi puhdistusta, siihen otin avuksi lattiakaivoharjan. Irrotin lattiakaivosta kannen, jonka jälkeen suihkutin pesuainetta sekä kaivoon että kanteen. Huolellinen harjaus ja huuhtelu, ja lopputuloksena raikas ja kiiltävä lattiakaivo.

Potan puhdistus

Potta meillä huuhdellaan tai tarvittaessa pestään aina käytön jälkeen, mutta potan ulkopintojen puhdistukseen käytän hajusteettomia kosteita pikasiivousliinoja. Niiden avulla pinnat on helppo pyyhkäistä aina tarpeen tullen. Yksi paketti liinoja löytyykin aina meidän vessan alakaapista. --- Nyt on taas hetken aikaa kunnolla puhdistettu wc. Täytyykin ottaa taas tavaksi pyyhkäistä roiskeet heti tuoreeltaan, jotta suuremmalle siivoukselle ei heti tule taas tarvetta. :) -Taija
Back to blog