Sataprosenttisesti suomalaista työtä

Tuotantojohtaja Jukka Heiska kertoo, ettei lisääntynyt automaatio Sinituotteen tehtaalla vie työpaikkoja – päinvastoin.[/caption] Sinituote haluaa lakaista syrjään väitteen, ettei kulutustavaroita kannattaisi valmistaa Suomessa. Kaikki SINI-brändin suositut harjat, mopit ja pesimet tehdään suomalaisena työnä Kokemäellä. Päätös pysyä tulevaisuudessakin Suomessa on sen sijaan ohjannut hakemaan kannattavuutta kestävämmin keinoin. Sinituotteen tehtaalla ruuvausautomaatti surauttaa nopealla tahdilla kolme ruuvia rikkalapion pesään ja kiinnittää siihen varren. Harmaa rikkalapio siirtyy eteenpäin ja ruuvari hoitelee seuraavan. Entinen Nokian kännykkärobotti kokoaa nykyään suomalaisia siivousvälineitä Kokemäellä, Satakunnassa. SINI Rikkasettejä valmistuu noin tuhat päivässä. Robotit on otettu avuksi keventämään työtä ja mahdollistamaan yhä isompien sarjojen tekeminen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana pitkälti käsityöhön perustuvaa siivousvälineiden valmistusta on automatisoitu merkittävästi. - Automaatti kiinnittää pesän merkittävästi käsikäyttöistä paineilmaruuvaria tehokkaammin ja säästää myös koneella työskentelevän ihmisen kättä, tuotantojohtaja Jukka Heiska taustoittaa. - Meillä on 85 työntekijän apuna nyt 20 robottia. Niiden ei ole tarkoitus korvata ketään, vaan päinvastoin säilyttää työpaikat. Jokainen tehdassalin mekaaninen työkaveri on Sinituotteen omien insinöörien suunnittelema ja rakentama. Uusia robotteja ideoidaan ja kehitetään jatkuvasti. - Rikkasetin kokoonpanoon rakentamamme on yksi isoimmista. Kone tehtiin osa kerrallaan kolmesta robotista. Nyt se kokoaa kolme rikkalapiota minuutissa valmiiksi, asentaja Jori Helminen kertoo.  

Kotimaisuuslupaus haastaa jatkuvaan kehittämiseen

Tuotannon automatisointiin ja kehittämiseen satsaaminen pohjaa Sinituotteen päätökseen pysyä suomalaisena työllistäjänä. Yrityksen perustaja Ilkka Brotherus on todennut, ettei helppo tehostamisratkaisu siirtää tuotantoa halvemman tuotannon maihin ole ollut koskaan edes vaihtoehtojen joukossa. Lokakuussa aloittanut uusi toimitusjohtaja Johanna Hamro-Drotz aikoo pitää periaatteesta kiinni. - Suomalainen tuotanto on paitsi arvovalinta myös kilpailuvaltti, jonka puolesta toimimme. Lähellä oleva oma tuotanto joustaa ja mahdollistaa muun muassa lyhyet toimitusajat. Pystymme reagoimaan nopeasti ja muokkaamaan tekemistämme tarpeen mukaan. Kotimaisuuslupaus onkin haastanut hieromaan aivonystyröitä ja varmistamaan kannattavuutta muuten kuin työvoimakuluista tinkimällä. - Teemme paljon töitä sen eteen, että saamme tehtyä tuotteet riittävän edullisesti kalliimman tuotannon maassa. Jatkuva parantaminen on osa arkea ja siihen osallistuu kaikki. Uusi tehokkaampi työtapa saattaa syntyä kahvipöydässä ja sitten sitä vaan kokeillaan samantien, Jukka Heiska konkretisoi tehtaan kehittämiskulttuuria. Sinituotteen organisaatio on tietoisesti rakennettu itseohjautuvuutta tukevaksi ja työmotivaatioon panostetaan. Taustalla johtamisessakin on suomalaisen työn mahdollistaminen. - Lähes 90 työntekijän porukassa meillä on vain muutama pakollinen esimies. Kun jokainen käy omalla moottorillaan ja tekee jo lähtökohtaisesti parhaansa yhteiseen pottiin, tulosta syntyy eikä kallista valvontaporrasta tarvita, Jukka kiittää siniläisten asennetta ja tiimihenkeä.

Suunta ulkomailta Suomeen

Osa laajasta tuotevalikoimasta joudutaan kapasiteetin vuoksi Sinituoteellakin valmistamaan sisaryhtiöissä Ruotsissa tai Puolassa, sillä Kokemäen tehtaan koneet eivät ihan kaikkeen taivu. Tavoitteena kuitenkin on tehdä omalla tehtaalla kaikki, mitä mahdollista. Syksyllä kauppoihin saadun Sinisangon tuotekehitys on hyvä esimerkki halusta siirtää aiemmin muualla tehdyn tuotteen valmistus Suomeen. - Suunnittelun lähtökohtana oli kehittää monikäyttöinen siivousämpäri, joka voidaan valmistaa kokonaan omalla tehtaalla. 15 litrainen sanko on selkeästi isompi kuin muut muoviosastolla valmistettavat tuotteet, mutta jykevän sangon tuotantokin laitettiin onnistumaan, tuotepäällikkö Marika Karppinen naurahtaa. Sinituotteen tuotekehityksen uutuuksiin kuuluu muun muassa Sinisanko-siivousämpäri, joka pitää sisällään monta innovatiivista yksityiskohtaa. Sinisanko on suomalaisen tuotekehityksen ja työn tulos.

Suunniteltu suomalaisiin koteihin

Suomalainen työ varmistaa myös, että SINI-tuotteet istuvat parhaiten suomalaiseen kotiin. - Teemme tuotteita ensisijassa suomalaisiin tarpeisiin. Siivous on todella kulttuurisidonnaista, ja joka maassa siivotaan omalla tavallaan. Meillä tiskataan harjalla ja tampataan matot. Lähes joka kodissa on sauna ja monilla terassi, joihin tarvitaan omat siivousvälineensä. Myös erilaisille kodin pinnoille soveltuu erilaiset välineet. Suomessa meillä on paljon laminaatti- ja puulattioita, ja SINI-mopit onkin tehty juuri niille, Marika täsmentää. Oman mausteensa tuo tietenkin myös sääolosuhteet: syksyllä sisälle kulkeutuu hiekkaa ja talvella lunta. Mattopiiskan pitää kestää myös pakkasessa. Nämä kaikki on otettu tarkkaan huomioon SINI-tuotteita suunniteltaessa ja testatessa.

Suomalainen työ kiinnostaa maailmalla

Suomalainen talviosaaminen kiinnostaa myös maailmalla. SINI-siivousvälineiden lisäksi Kokemäen tehtaalla valmistetaan myös Sinituotteen KUNGS-merkkisiä autonhoitotarvikkeita. KUNGS-autoharjat ovat markkinajohtaja Euroopassa. - KUNGS on hienosti todistanut myös sen, että Suomessa valmistettu, laadukas kulutustuote pärjää myös kansainvälisillä markkinoilla. Kyllä suomalaisella työlläkin on loistavat mahdollisuudet menestyä, tarvitaan vain vähän sitä sisua, Johanna hymyilee. Katso videolta, mitkä kaikki tutut tuotteet onkaan tehty Kokemäellä ja ketkä niitä sinulle tekee.
Back to blog