Rännien puhdistusta

Tarkoituksenani oli tulla kertomaan teille meidän rännien puhdistusoperaatiosta. Tämä puhdistuskerta olisi ensimmäiseni, sillä viime vuonna lykkäsin rännien puhdistusta liian pitkälle, ja lumi ehti saapua ennen kuin sain aikaiseksi ruvettua hommiin. Nyt en tahtonut toistaa sitä virhettä. Rännien puhdistus on muuten yksi niistä uusista asioista, joita omakotitaloon muuttaminen on tuonut tullessaan. [caption id="attachment_167696" align="aligncenter" width="1024"] Mikäli kiipeät tikapuille tai katolle, muista turvallisuus![/caption] Olin siis kerännyt kaikki tarvittavat välineet valmiiksi tikapuista siivousvälineisiin ja katsonut säätiedotuksista sopivan päivän kelien puolesta. Asettelin tikkaat paikalleen, pyysin puolison varmistamaan ja kipusin ylös. Huomatakseni mitä? Rännit olivat lähes tyhjät. Nurkkakohdissa oli korkeintaan muutama lehti. Kerrottuani tämän puolisolleni, hän naureskellen totesi, että eipä tässä paljoa puitakaan ole talon läheisyydessä. Totta! Jotenkin olin silti olettanut lehtien leijailleen ränneihin lähimmistä puista. Noh, olipa sentään positiivinen yllätys ja tulipa samalla tarkistettua rännien kunto. Puhdistusvälineinä Oiva-ulkoharja, pesuharja, vanha tiskiharja, ihmesieni, yleissieni, Sinisanko, matonpesuharja sekä kylppärinpesin. Rännit suositellaankin puhdistettavaksi vähintään kerran vuodessa. Olin varautunut vesikourun sisäpuolen puhdistamiseen Oiva-harjalla sekä vanhalla tiskiharjalla. Oiva on mukavan kevyt ja siinä on sopivan mittainen varsi, jolla ylettyy hieman kauemmaksikin menettämättä kuitenkaan otetta. Nyt sisäpuolen puhdistusoperaatio jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä sille ei ollut tarvetta.

Rännin ulkopinnan puhdistus

Vaikka rännit olivat sisäpuolelta roskattomat, olivat ne ulkopuolelta melko likaisen näköiset. Etenkin muutamissa kohdissa valuneet vedet olivat jättäneet raitoja, ja samoihin kohtiin oli alkanut kasvaa vihreää kasvustoa. Ulkoistin yhden pitkään käytössä olleista kylppäripesimistä ulkohommiin, sillä aikeenani oli puhdistaa rännit myös ulkopuolelta. Laitoin Sinisankoon lämmintä vettä ja liitin kylppäripesuriin teleskooppivarren. Varren avulla rännien ulkopinnat ylettyy puhdistamaan maan tasalta. Kokeilin hommaan myös pesuharjaa, mutta totesin kylppärisienen olevan tähän hommaan parempi. Lopuksi kiedoin pesimen ympärille vanhan pyyhkeen, jonka olin kastellut puhtaalla vedellä, ja pyyhin irronneet liat rännistä pois. Joihinkin paikkoihin pesimellä on hankala päästä. Tällöin täytyy nousta tikkaille ja ottaa käsiin harja. Tämä matonpesuharja oli tuntumaltaan hyvä, sillä harja on tarpeeksi pehmeä, mutta irrottaa lian ja sammaleet hyvin.
Rännien ulkopintojen puhdistusurakka sai jäädä tänä vuonna vain kriittisimpien alueiden (eli sisäänkäynnin luona olevien näkyvimpien paikkojen) siistimiseen. Vaikka lunta ei olekaan vielä satanut, oli ilma jo hieman liian kylmä vedellä läträämiseen. Jospa kolmas kerta toden sanoo ja ensi vuonna aloitan urakan jo kesällä, niin eiköhän syksyyn mennessä rännit hohda puhtauttaan. 😉
Back to blog