Saunan joulusiivous
Viime vuonna tein saunan joulusiivouksen jo hyvissä ajoin marraskuun puolella, ja totesin sen niin hyväksi ideaksi, että päätin toimia samoin myös tänä vuonna. Mitä lähemmäs joulua mennään, sitä enemmän kaikkea muuta puuhaa tuntuu ilmestyvän, enkä tahdo joulusiivouksien olevan yksi turha stressinaihe lisää. Siispä hoidetaan saunan pesu alta pois ajoissa!
Täytyy myöntää, että joinakin vuosina saunan pesu on jäänyt joulun jälkeen tehtäväksi, mikä sekin on ollut ihan hyvä vaihtoehto. Mikään pakkohan saunaa ei ole pestä nimenomaan jouluksi, mutta itselläni se toimii hyvänä muistisääntönä: sauna pestään meillä kahdesti vuodessa, jouluksi ja juhannukseksi.
Aloitin saunan pesu-urakan viemällä laudeliinat pesuun sekä tyhjentämällä saunasta kaiken irtotavaran. Tämän jälkeen harjasin saunan lattialta irtoroskat pois. Puulämmitteisessä saunassa pientä puuroskaa saa muutenkin harjailla aina silloin tällöin pois, rikkasetillä se onnistuu kuitenkin ihan vaivattomasti.
Tein Sinisankoon valmiiksi pesuaineliuoksen ja varasin muutaman eri välineen pesua varten: laudepesuri, kylpyhuonepesin teleskooppivarrella sekä ihan perinteinen puinen saunanpesuharja. Yhdelläkin pärjää, mutta kaikissa näissä välineissä on omat hyvät puolensa, kerron niistä kohta!
Aluksi kastelin lauteet lämpimällä vedellä, jonka jälkeen ryhdyin levittämään pesuaineliuosta. Kävin ensin ylälauteet läpi: kastoin Sinisangossa laudepesuria ja hankasin sillä lauteiden yläpinnan puhtaaksi. Laudepesuri puhdistaa lian tehokkaasti vahingoitamatta puupintaa. Tämän jälkeen kävin myös laudelautojen välit läpi, sillä pesurin hankauslevy mahtuu kätevästi lautojen väleihin.
Lauteidemme kulmaosassa on hieman pienempää rakoa, niiden pesuun käytin puista saunanpesuharjaa. Luonnonkuituiset harjakset ovat pidemmät etuosasta, joten ne ylettävät hyvin kulmien ja lauteiden välien pesuun. Harjakset ovat mukavan tuntuiset saunanpesua ajatellen: ne ovat sopivan pehmeät, mutta kuitenkin tarpeeksi jämäkät.
Alimmat lauteet, "väliritilän" sekä seinät nojauskohdilta pesin vuorotellen kylppäripesimellä sekä laudepesurilla. Kylppäripesimen hyvä puoli on ehdottomasti se, että siihen saa liitettyä varren, eikä alalauteita pestessä tarvitse koko aikaa kyyristellä.
Nyt on lauteiden yläpinnat sekä välit puhdistettu. Se käykin yleensä todella näppärästi ja vauhdikkaasti, mutta sitten on vuorossa se tuskanhikeä aiheuttava osuus eli lauteiden alapuolen puhdistus. Meillä on saunassa mitä ilmeisimmin kiinteät lauteet, ja joka vuosi saunan pesun aikoihin käyn lauteita tutkimassa ja toteamassa, että ei niitä oikeasti saa irti, vaikka kuinka yritän (ainakaan ilman työkaluja). Eli uskottava on. 😃
Kiinteiden lauteiden alapuoli tekisi aina mieli jättää pesemättä, mutta jos nyt ainakin kerran vuodessa sen tekisin. Joka kerta kun könyän lauteiden alle, olen lopulta tyytyväinen, että jaksoin vaivautua. Sauna tuoksuu oikeasti puhtaalle ja raikkaalle pesun jälkeen. Lauteiden alapuolen pesen nykyisin kylppäripesimellä, sen ja jatkovarren avulla lauteet pystyy pesemään hieman kauempaa käsin eikä likavesi valu suoraan päälle. Tämä pesuväline on tehnyt tästä työvaiheesta huomattavasti helpomman.
Kun lauteet on puunattu joka puolelta, on vuorossa lauteiden huuhtelu: ensin lämpimällä vedellä, sitten kylmällä. Huuhdellaan myös sieltä alapuolta, kun sinne kerta kontattiin. Onneksi suihkumme on tarpeeksi lähellä, niin huuhtelu käy helposti – Sinisangollakin huuhtelu onnistuu.
Nyt puhdistusta odottaa enää lattia ja lattiakaivo (sekä lasiovi, mutta sen jätän toiseen kertaan). Lattian pesemiseen teleskooppivarsi sekä jokin harja, itselläni pesuharja, on toimiva kombo. Lattiakaivoon käytän lattiakaivoharjaa: sen kärjessä olevalla koukulla saa lattiakaivon helposti auki, ja pitkällä varrella puhdistus on mukavampaa.
Saunan pesun yhteydessä vaihdan laudeliinat puhtaisiin. Laudeliinoja kannattaa pestä toki myös saunanpesujen välillä, kullakin on varmasti omat itselleen sopivat vaihtovälinsä. Laudeliinat auttavat pitämään saunan puhtaampana pidempään, kun hiki ei pääse valumaan lauteisiin saakka.
Nyt kelpaa taas saunoa. Aaton joulusauna onkin meillä muodostunut perinteeksi. Lämmitämme saunan aamupäivästä, jolloin pääsemme aamun ulkoilujen jälkeen saunan lämpöön rentoutumaan. Näin aattopäivä saa mukavan startin.
Kuuluuko saunan pesu sinun jouluvalmisteluihin?
-Taija