Sormenjälkiä siellä täällä - Kosketuspintojen puhdistusta

Itse en ole mikään mestari, mitä tulee säännölliseen kosketuspintojen puhdistukseen: Meillä kosketuspintoja pyyhitään normaalissa arjessa silloin, kun siltä tuntuu. Keittiössä ja wc:ssä kosketuspintoja tulee pyyhittyä melko usein, sillä siellä lika usein on näkyvämpää. Muualla kodissamme kosketuspintojen pyyhintä on kuitenkin jäänyt melko sattumanvaraiseksi. Ehkä tähänkin pitäisi tehdä jokin rutiini? Nyt kotimme sisäovissa sekä niiden vierustoissa alkaa kuitenkin olla likaa ja sormenjälkiä sen verran paljon, että on aika ottaa siivousvälineet käteen ja ryhtyä puhdistuspuuhiin. Sormenjälkien esiintymiskorkeudesta päätellen suurin osa likaisista jäljistä taitaa olla jälkikasvusta peräisin, mutta kyllä likaa ylempääkin löytyy, joten pyyhitään tällä kertaa ainakin ne yleisimmät kosketuspinnat. Aloitetaan siis ovista: pyyhitään ovenkahvat ja niitä ympäröivä alue sekä seinät ovien vieressä. Samalla pyyhkäistään muuallakin ovissa näkyvät liat, jos niitä on. Etenkin wc:n ovesta näkee, että vessaan on menty pienillä likaisilla sormilla sisään. Puhdistukseen käytän Sinin yleispuhdistussuihketta sekä mikrokuituliinaa ja supersientä. [caption id="attachment_197463" align="aligncenter" width="1024"] Ennen - jälkeen[/caption] Supersieni on loistava apu etenkin roiskeisiin: wc:n oven sisäpuolella on paljon hammastahna- ja likaroiskeita, jotka lähtevät supersienen karheammalla puolella helposti. Kannattaa kokeilla varovasti sienen karheamman puolen soveltuvuus omalle ovelle, ettet tule naarmuttaneeksi pintoja. Ovien lisäksi myös valokatkaisijat kaipaavat puhdistusta. Nyt, kun pienempikin lapsistamme ylettää käyttämään useimpia valokatkaisijoita, näyttävät ne tarvitsevan puhdistusta hieman useammin. Pienet sormet ovat yllättävän nopeat, etenkin silloin, kun pitäisi olla menossa käsienpesulle ;) Valokatkaisijoita pyyhkiessä itselläni ainakin on tapana ensin suihkauttaa pesuainetta siivousliinaan, jonka jälkeen puristelen liinaa muutaman kerran, jotta pesuaine leviää siihen tasaisesti. Tämän jälkeen vasta pyyhitään katkaisija. Näin pesuainetta ei pääse valumaan mihinkään, mihin sitä ei saisi mennä. Itse olen viime aikoina yrittänyt kunnostautua puhelimen puhdistuksessa - onhan se mukana lähes joka paikassa. Puhelimien sekä muiden älylaitteiden näyttöjen puhdistukseen sopii loistavasti elektroniikkaliina, johon on suihkautettu pieni määrä näytöille tarkoitettua puhdistusainetta. Liina on nukkaamaton ja hellävarainen, eli se ei naarmuta näyttöjä. Ensin näyttö pyyhitään liinan nihkeällä puolella, lopuksi kuivataan kuivalla puolella. Myös kosteat pikasiivousliinat ovat käteviä nopeaan kosketuspintojen puhdistukseen, ja tautien jyllätessä desinfioivat pikasiivousliinat viimeistelevät puhdistuksen. Pikasiivousliinojen etu on se, että ne voi hävittää suoraan käytön jälkeen, jolloin lika eikä bakteerit eivät jää muhimaan pyykkikoppaan, jos siivousliinojen pesulle ei heti ole mahdollisuutta. Muussa tapauksessahan siivousliinat kannattaa puhdistaa heti käytön jälkeen, suurin osa liinoista kestää pesun 60 asteessa. Kuinka usein sinulla on tapana pyyhkiä kosketuspinnat? -Taija
Back to blog