Syksyn pihapuuhia
Syksy on jo pitkällä, ja meidän pihallamme ollaan siirrytty kasvimaalla ja kukkapenkissä kupsuttamisen sijaan toisenlaisiin puuhiin. Viime aikoina työlistalla on ollut mm. muutamien pajupensaiden karsimista, viime hetken ruohonleikkuuta, kompostin valmistelua talvea varten sekä yleisesti pihapiirin siistimistä.
Kokeilin pihalla puuhastellessa muutamia uutuustuotteita, Sinin ulkosiivoustuoteperhe sai nimittäin jokin aika sitten täydennystä. Valikoimiin on tullut erilaisten ulkoharjojen rinnalle myös kaksi erilevyistä haravaa. Syksyn tullen monella onkin varmasti tarve tarttua haravan varteen.
Haravia on kahta eri leveyttä: leveämpi, 52 cm leveä harava, sopii erinomaisesti laajojen alueiden haravointiin, kun taas kapeampi, 42 cm leveä harava, on näppärä kapeampien kuluväylien haravointia varten.
Meidän pihallamme on hyvin vähänlaisesti puiden lehtiä ja olen tykännyt jättää tuulen kuljettamat lehdet maahan nurmikon ravinteeksi. Oikeastaan ainoa paikka, mistä lehdet kaipaavat haravointia, on nuotiopaikkamme ympäristö. Haravoinnin jälkeen paikalla on siistimpi ja turvallisempi tulistella lasten kanssa.
Lehtien haravoinnin lisäksi harava sopii tietenkin myös muidenkin roskien haravointiin. Kävin siistimässä kasvimaan ympäristön ja keräsin haravan avulla kaikki maahan putoilleet (ja lasten levittämät) naatit sekä kuivuneet kasvit meidän puutarhakompostiimme. Tässä haravassa on muuten mukavan paksu varsi, mikä lisää työskentelymukavuutta kummasti! Alumiinisen varren ansiosta haravaa on myös ihanan kevyt käyttää.
Puutarhajätteen keräämistä varten nämä kantokahvasäkit ovat hyvä vaihtoehto, sillä ne ovat vahvaa materiaalia ja näin ollen kestävät hyvin esimerkiksi oksienkin keräämisen. Kantokahvojen avulla säkin saa helpommin myös solmittua.
Puutarhajuttujen lisäksi myös autotallin siivous on aloitettu vähitellen. Toki se kaipailee vielä järjestelyä kesän jäljiltä, mutta eiköhän kylmien ilmojen saapuminen laita asioihin vauhtia ja saadaan auto taas talliin mahtumaan. Autotallin lattian harjaamiseen tämä musta terassiharja on muuten aivan loistava! Se on mukavan leveä, eli puhdasta tulee nopeammin, ja harjas on juuri sopiva irtoroskien kokoamiseen. Tällä saa pöly ja hienojakoinenkin irtolika kyytiä.
Pihalla puuhaillessa siistin samalla myös etuoven ympäristöä harjaamalla ikkunapelteihin ja nurkkaan kertyneet irtoroskat pois pienellä terassiharjalla. Harjailin samalla myös terassin puhtaaksi, ettei hiekkaa ja muuta roskaa kulkeudu sisälle niin paljoa. Terassin kesäkukat odottelevat vielä pois laittoa, muutamat yöpakkaset eivät tainneet tehdä niille hyvää.
Mitä sinun syksyn ulkopuuhiin kuuluu?
-Taija