Toimivampaa kierrätystä ja lajittelua kotona
Meillä lajitellaan kaikki mahdollinen kierrätettävä jäte ja sen vuoksi erilaisia kierrätysasioita pitää kotona olla paljon. Keittiössä meillä on paikka sekajätteelle, kierrätysmuoville, paperille ja keräyskartongille sekä biojätteelle, mutta sen lisäksi meillä lajitellaan toki myös metalli ja lasi. Kierrätysmetallia meillä syntyy yllättävänkin paljon, sillä meillä juodaan koko perheen voimin Nespresso-kahvia, jonka kapselit menee metallinkierrätykseen. Metallijätettä syntyy myös erityisesti kissan ja tyttärien tonnikala-aterioista. Lasipurkkeja kertyy paljon erilaisista kastikkeista ja hilloista. Ihan kaikki kierrätysastiat ei mahdu keittiöön, joten keittiön jätevaunun lisäksi meillä on ollut tarpeen ottaa käyttöön myös muita lajitteluastioita.
Lajittelu on huomattavasti mukavampaa silloin kun kaikille lajiteltaville materiaaleille on oma, järkevä paikka ja toimiva astia. Sinin uudet, tyylikkäät kierrätysastiat on helpottaneet meidän jätteiden lajittelua. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin kasailla erilaisia nyssäköitä ja pussukoita, jotka sisältävät ties mitä kierrätettävää. Sinin kierrätysastia on paitsi kivannäköinen, myös toimiva ja fiksusti suunniteltu. Sen voi pitää esillä keittiössä, kodinhoitohuoneessa tai meidän tapauksessamme kellarin eteisessä. Astiassa on myös roskapussille pidikkeet, mutta me emme ole ainakaan vielä käyttäneet pussia astiassa, sillä se on helppo käydä tyhjentämässä kierrätyspisteelle ja tarvittaessa astian voi myös pestä.
Astiat on mahdollista pinota päällekkäin, jolloin säästyy tilaa, jos haluaa vaikkapa koota useamman astian yhteen. Myös alemman astian kannen voi avata, vaikka astiat olisivat pinottuina. Kahvasta on helppo nappasta kiinni niin, että kansi pysyy hyvin paikoillaan. Astia on myös tukeva, eli vaikka sen olisi täyttänyt lasipurkeilla, se kestää liikuttelua ja sen voi kantaa autoon sellaisenaan tyhjennysreissua varten. Tarralla on kiva merkata, mitä mikäkin astia sisältää ja ylimääräisiä tarroja voi hyvin käyttää myös muissa astioissa.
Palautuspullot meillä kerätään usein Sinin lajittelukassiin, sinne kun sopii reilusti pulloja ja kassista ei ole haittaa kauppareissulla. Olenpa joskus lastannut ruokaostoksetkin kaupassa lajittelukassiin. Lajittelukassin lisäksi pulloja kerätään myös muihin kasseihin, sillä niitä kertyy helposti useampi säkillinen ennen kuin ne palautetaan yhdellä kertaa.
Kellarin eteisen ja lajittelupisteen saa pysymään siistinä Piilo rikkasetin avulla. Tämä rikkasetti on näppärän kokoinen pieneen tilaan ja koska roskat voi lakaista piiloon rikkalapion sisään, ei rikkalapiota tarvitse tyhjentää joka pyyhkäisystä. Näin roskat ei lennä ympäriinsä jos sitä ohi kulkiessaan hiukan tönäisee ja ennen kaikkea eräs utelias karvakuono ei pääse niitä penkomaan.