Vuoden 2022 siivoussuosikit

Jälleen yksi vuosi alkaa olla taputeltuna. Ennen kuin suunnataan katse tulevaan, voisimme käydä läpi hieman vuoden 2022 siivoussuosikkejani, käsittäen lempparini niin siivoukseen liittyvistä oivalluksista, rutiineista, siivousaskareista, välineistä, vinkeistä sekä uutuuksista.

SUOSIKKIOIVALLUS

Vuosi 2022 oli siivouksien suhteen täynnä monenlaisia oivalluksia: oivalluksia omasta itsestäni, siitä millainen olen nykyisin siivoajana (aidan matalimmasta kohdasta menijä), mistä siivousjutuista luovun ensimmäisenä, kun voimavarat eivät riitä (imuroinnista), sekä minkä siivouksen parissa aivoni lepäävät (pinttyneen lian jynssäämisen). Toisinaan teen siivouksissa vain vaadittavan minimin, mutta toisinaan innostun puhdistamaan paikkoja oikein tarkasti. Suurin oivallukseni oli kuitenkin se, että myös puolisoni osaa siivota, kunhan annan hänelle siihen mahdollisuuden. Uskomatonta, eikö? ;)

SUOSIKKISIIVOUSRUTIINI

Perheemme siivousrutiinit muuttuvat koko ajan, ne elävät arjen, tarpeiden ja elämäntilanteen mukaan. Siivouspäivä, ei siivouspäivää, 10 min pikasiivous joka päivä, tunnin siivous kerran viikossa, tiskikoneen tyhjennys aamulla jne. Rutiinit vaihtuvat. Siivousrutiini, josta pidän edelleen eniten, on 5–10 minuuttia kestävä pikasiivous/ -järjestely, jonka yritän tehdä kahdesti päivässä: toinen aamupäivällä ja toinen illalla. Se saattaa olla paikkojen järjestelyä ja tavaroiden oikeille paikoilleen viemistä, joskus jopa varsinaista siivoamista eli tahrojen pyyhkimistä, lattioiden moppaamista jne. Näiden pikasiivoushetkien avulla kotimme pysyy asuttavassa kunnossa, vaikka varsinaista siivouspäivää emme pidäkään.

SUOSIKKISIIVOUSASKARE

Jokaisella on varmasti jokin siivousjuttu, jonka tekeminen ei tunnu inhottavalta tai siitä jopa nauttii. Niin myös minulla. Tässä tämän vuoden suosikkini:

1. Kalkin poisto

Tämä on ehdoton suosikkini, sillä se luo sopivasti haastetta: mitä aine- ja välineyhdistelmää tällä kertaa kokeiltaisiin. Meillä päin on melko kalkkinen vesi, joten kauaa ei tarvitse olla kalkkia odottelemassa. Yleensä en kuitenkaan anna kalkin kerrostua aivan hurjaksi kertymäksi, sillä sen poistaminen on jopa itsellenikin välillä liian työlästä. Pienempien kalkkisaostumien poisto on sen sijaan mukavaa, sillä olen löytänyt siihen omat suosikkivälineeni ja -keinoni.

2. Lavuaarin jynssäys

Näkyvämpää likaa on kiva siivota, joten toisaalta on ihan mukava, että keittiön lavuaari menee aika nopeasti jynssäämistä vaativaan kuntoon. Toisinaan käytän puhdistukseen vanhaa tiskiharjaa ja keittiösuihketta, toisinaan soodaa ja siivoussientä. Molemmilla keinoilla lavuaarin saa puhtaaksi ja ihanan kiiltäväksi. Koko keittiö vaikuttaa heti paljon siistimmältä!

3. Ruokapöydän pyyhintä

Nautin suunnattomasti ruokapöytämme pyyhkimisestä, sillä pöytä on itse käsittelemäni, ja tahraton lakkapinta näyttää niin hyvältä. En välttämättä ehdi pyyhkiä pöytää jokaisen ruokailukerran välissä, mutta kun teen sen, ja murujen ja ruokatahrojen alta paljastuu kaunis pöydän pinta, on tunne aivan mahtava. Kannatti siis käyttää hurjasti aikaa pöydän kunnostamiseen, sillä samaa fiilistä en saanut edellisen pöydän kanssa ja pyyhkimiskerratkin olivat harvemmassa. :D Nautin selvästi siis likaisten paikkojen siivoamisesta, sillä niissä oman käden jälki näkyy kaikista selvimmin. Minua ei siis taidakaan haitata, että ensi vuonnakin jätän suihkussa käynnin jälkeen kylppärin seinät kuivaamatta, ja sen sijaan käytän kerralla hieman enemmän aikaa niiden puhdistukseen.

SUOSIKKISIIVOUSVÄLINE

Mietin pitkään kahden eri siivousvälineen välillä, sillä pidän molemmista aivan valtavasti. Päädyin nyt kuitenkin nostamaan esille Sinin puhdistusterän, sillä se on pelastanut monet hetket, kun olen jo melkein luovuttanut lian irrottamisen suhteen. Puhdistusterällä irrotan ikkunoista maalitahrat, uunin lasista kiinnipalaneet ruuat, hellan metallireunoista tahrat, hanan juuresta kalkkikertymät jne. Puhdistusterässä on ergonomisesti muotoiltu kahva, jonka ansiosta välineen käyttäminen on mukavaa.

SUOSIKKISIIVOUSVINKKI

Meidän taloudessamme käytetään mikroa - ja vieläpä melko usein. Luulisi siis, että jokainen olisi jo oppinut käyttämään mikrokupua , mutta toisinaan kuvun käyttö edelleen unohtuu. Tämä mikron puhdistusvinkki on siis ollut kovassa käytössä kuluneen vuoden aikana, joten se on paikkansa ansainnut suosikkien joukossa. Kyseessä on siis mikron puhdistus helposti höyryn avulla. Mikroon laitetaan siis kipollinen vettä, jota lämmitetään niin että vesi alkaa höyrystymään. Muutama minuutti pitäisi riittää. Ei kuitenkaan heti tämän jälkeen avata mikron ovea, vaan annetaan höyryn vielä tehdä taikojaan eli pehmentää likaa mikron sisällä. Odotetaan siis vielä pari minuuttia, jonka jälkeen pelkkä pyyhkäisy mikrokuituliinalla riittää (sekä tarvittaessa nurkkien harjaus nysvärillä). Ei enää hikihatussa hankaamista 😊

SUOSIKKIUUTUUSTUOTE

Siniltä tuli vuoden 2022 aikana paljon uutuustuotteita, joista omat suosikkini ovat ehdottomasti puhdistusainetabletit. Ne ovat ekologisia, niistä on helppo valmistaa pesuaine ja ne vievät vähän tilaa ostoskassissa ja siivouskaapissa. Nyt kirjoitushetkellä valikoimassa on viisi eri puhdistusainetablettia, mutta luin, että pian valikoimaan on tulossa myös hajusteeton tabletti! Ihanaa uutta vuotta jokaiselle! -Taija
Back to blog