Innokkaasta automatisoinnista huolimatta Sinituotteella tarvitaan jatkuvasti uusia, omalla moottorilla käyviä ihmistekijöitäkin. Eräs heistä on asentajaksi suoraan ammattikoulusta tullut Arttu Maatsola. Tekniikasta kiinnostunut Arttu sanoo olleensa jopa yllättynyt, kuinka modernien laitteiden kanssa moppitehtaassa pääseekään työskentelemään.
– Heti alusta alkaen olen saanut olla mukana monessa kiinnostavassa kehitysprojektissa. Esimerkiksi uuden lavausautomaatin räätälöinti erikokoisille laatikoille soveltuvaksi. Siinä oppi ihan uudenlaisesta tekniikasta.
Arttu uskookin, että moni viihtyy juuri siksi, että kokee saavansa tehdä itseä kiinnostavia töitä, halutessa vaihtaa tai opetella uutta ja ylipäänsä vaikuttaa itse siihen, miten työnsä tekee.
Jo vuosia talossa ollut Enni Seppälä komppaa Arttua.
– Täällä on omanlaisensa tekemisen meininki. Tuntuu, että mukavaa uutta tulee koko ajan. Joku voi ajatella, että tehtaalla työ on yksitoikkoista, mutta mikään päivä ei ole samanlainen, Enni sanoo.